Parvekkeen sisustus

Vihdoin saatiin taas meidän kesähuone käyttöön, kun lämpimät ilmat yllätti aiemmin kuin aavistinkaan. Toki tällä meidän lasitetulla parvekkeella muutoinkin kelpaa jo toukokuussa päiviään viettää. Viikonloppuna putsasin pinnat pahimmasta siitepölystä, vaikka ihan turhaa taisi olla. Sama se, sillä pojat möyrii siitepölyn lisäksi hiekassa ja kantaa kaiken suoraan sisälle.

Kirjoittelin viime keväänä ohjeet tuon daybedin rakentamiseen. Hirveän simppeli systeemin ja meillä ollaan tykätty tästä löhöpaikasta tosi paljon! Ohjeet postaukseen löydät tämän linkin takaa. Pari viikkoa sitten istutin kesän ensimmäiset kukat ja vielä en uskaltanut narsisseja ja orvokkeja kummempia kasveja hankkia. Pelkäsin vielä sen verran yöpakkasia ja nämä on kyllä ihanasti viihtyneet täällä meillä, vaikka en varsinaisesti mikään kukkien ystävä olekaan.

Tyynykokoelma on henkkamaukkaa ja reunimmainen, mustalla alaosalla, on Annon. Futonin ja juuttirahin tilasin Ellokselta viime keväänä ja rottinkituolin pelastin kaatopaikalta. Tuo rottinkinen lumikenkä on muuten yksi parhaimmista tuoleista istua! Etenkin, kun pyllytuntumaa pehmentää tuo lämmin talja. 

Joko teillä on viritelty terassit kesäkuntoon?

-Maru

Kommentit (2)
  1. Näyttää tosi mukavalta ja kotoisalta, kyllä tuolla kelpaa lukea tai kuunnella vaikka äänikirjoja 🙂
    Tykkään tosi paljon myös tuosta korityylisestä lattiatyynystä!
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    1. Nurkka on kyllä tosiaan hirmuisen viihtyisä – molempiin puuhiin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *