Päivän asu

Vain yksi kuva. Ai miksikö? No siksi, että muut epäonnistuivat. Minulla on siis sama virsi kuin kaikilla muillakin haasteeseen vastanneilla – siihen on syynsä, miksi en ole muotibloggari.
Ensin mietin jonkin aikaa, että vastaisinko haasteeseen, mutta päätin vastata, sillä minusta itsestäni on erityisen mielenkiintoista nähdä muut bloggarit kerrankin kameran toisella puolella. Kiitosta vaan Koti Daaliatien Hennalle! 🙂
Olimme lauantaina veljen vaimon kolmekymppisillä. Oli kivat juhlat! Juhliin piti pukeutua mustaan, joten siksi tumma asukokonaisuus:
Kengät – Vagabond (suosikkikengät).
Legginssit – Monki.
Mekko – Citymarket (löysin tämän perjantaina alennuslaarista, maksoi 8€).
Koru – Tiger

Minä en haasta tähän sen kummemmin ketään, mutta olisi tosi mielenkiintoista nähdä sinun päivän asu, jos et ole sitä vielä julkisesti esitellyt.

Viikonloppuna tuli 100 lukijaa täyteen täällä bloggerissa. Vautsi ja suuremmoinen kiitos! Enpä olisi syyskuussa moiseen uskonut, kun blogin kirjoittamisen aloitin. Mieletöntä, että olette jääneet seuraamaan puuhailuja ja usein jätätte vierailusta myös merkinnän – viestien saaminen tuntuu aina yhtä mukavalta. <3
Kommentit (16)
  1. Sinä oot Maru niin nätti <3 t. Tiia-Pupu

    1. Voi kiitos kaunotar! <3

  2. Oikein nätti ja onnistunut kuva! 🙂 Mukavat juhlatkin varmasti olleet 🙂

    Nyt kohti uutta viikkoa! 🙂

    1. Juhlat oli tosi kivat ja kiitos kauheasti kehuista. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *