Blogit
Marulla

Onni asuu astiakaapissa

Olen astiahullu. 
Keräily alkoi rippikouluiässä, kun konfirmaatiopäivänä sukulaiset ja perheenjäsenet antoivat lahjaksi ensimmäiset astiat, Arabian KoKo sarjan lautasia ja kuppeja. Valmistujaisjuhlissa oli luontevaa kiikuttaa tuomisiksi samaa sarjaa ja kun miehen kanssa muutettiin aikoinaan yhteen, niin kokot ja teemat ovat olleet siitä saakka yhteisiä. Kuppihulluus alkoi aikoinaan muumimukeista ja niitä onkin kertynyt kaappien perukoille kolmisenkymmentä. Muumimukihulluttelu jäi, mutta tilalle tuli jotain muuta. Luulisin, että tuttu tarina meistä monelle.
Mutta mikä kumma ajaa meidät suomalaiset naiset kuppihulluuden partaalle?
Astiahulluus on muutakin kuin kiintymystä kauniisiin esineisiin. Kyse on onnellisuuden tunteesta. Siitä, kun aamulla avaat astiakaapin oven ja silmäilet kuhunkin päivään sopivan päivän aloituksen. Ei ole lainkaan sama aloittaa aamu herkästä muijakupista, kun taasen klassinen raitamuki takaa taatusti päivään päräyttävän aloituksen. 
Päiväkahvilla korvaton kuppi tuntuu tosi coolilta ja kuvittelen nauttivani sumppini todellista urbaanimmassa ympäristössä. Kuppi on muutakin kuin vain käyttöesine, se tukee mielialaa.
Kuka voi tuntea olonsa kurjaksi katsellessaan kuppirivistöä, joiden jäsenet ovat löytäneet kaappiin kukin mistäkin. Osa saatu lahjaksi, osa ostettu kirpputorilta tai kotimaan matkoilta. Toiset on ostettu häälahjarahoilla ja joidenkin pari tippunut ja rikkoutunut lasten käsittelyssä. 
Eniten säälin näitä parittomia kupposia, jotka ansaitsee tulla hellitellyiksi muita useammin. Etteivät tuntisi oloaan niin yksinäisiksi.
Silkkaa hulluutta, sanon minä!

Kommentit (10)

  1. Kati

    Onni on liian pieni keittiö, joten ei tule haalittua astioita joita ei yksin ehtisi edes käyttää! 😀 mutta onneksi on äidin kaapit myös käytössä, joten koti kotoa löytyy myös laaja kokoelma muumimukeja…

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *