Blogit
Marulla

Luukku 6. / Itsenäisyyspäivä

Pohdin pitkään, että millaisen askartelun haluan toteuttaa 100 -vuotiaan Suomen kunniaksi. Päädyin kuitenkin tekemään jotain ihan muuta kuin askartelua ja raottaa luukun sijaan vähän myös sydäntä.

Suomalaisuus merkitsee minulle hyvinvointia.

Sitä, että saan toteuttaa itselleni merkityksellisiä asioita ja nauttia puhtaasta luonnosta ja turvallisesta ympäristöstä. Vaikka elämme hyvinvointivaltiossa, on ympärillämme perheitä jotka kamppailevat päivittäin vähävaraisuudessa tai elävät minimipalkalla. Joululahjoihin ei jokaisessa perheessä ole varaa ja tänäkin jouluna useammat lapset jäävät ilman joululahjoja. Myös Suomessa.

Tänä jouluna halusin tehdä hyvää tuplasti ja osallistuin joulupuu -keräykseen ostamalla kotimaisten yrittäjien valmistamia tuotteita. Samalla teen hyvää ja tuen kotimaista yrittäjyyttä, jonka koen päivittäisissäkin valinnoissa erityisen tärkeäksi.

Joulupuu on jokavuotinen hyvänmielen tempaus, joka kerää joululahjoja vähavaraisten perheiden lapsille. Tällaisia lapsia on pelkästään pääkaupunkiseudulla yli 10 000. Pysäyttävä määrä ja meidän jokaisen apua tarvitaan, jotta jokainen lapsi pääsisi nauttimaan joulun taiasta. Joulupuu keräyspisteitä löytyy 10.12. saakka useista Suomen kaupungeista – keräyspisteet voit kurkata täältä. 

Paketteihin päätyi puinen miekka, joka oli raadin (pojat 3 ja 4v.) ehdoton suosikki, joten samanikäinen lahjansaaja ilahtuu takuuvarmasti paketin sisällöstä. Toiseen pakettiin paketoin vauvaikäiselle niin ikään kotimaisen Hilla clothingin mekon ja tonttulakin. Molemmat tuotteet on Suomessa valmistettu ja suunniteltu.

Itsenäisen Suomen kunniaksi toivon, että mahdollisimman moni osallistuisi tänä jouluna esimerkiksi Joulupuu -keräykseen tai tukisi muutoin Suomen lasten hyvinvointia. Lapsissa on tulevaisuus ja uskon, että tulevasta sukupolvesta kasvaa entistä viisaampia ja suvaitsevaisempia suomalaisia.

Ihanaa itsenäisyyspäivää jokaiselle suomalaiselle ja erityisen suuri kunnianosoitus heille, jotka ovat yli sata vuotta sitten taistelleet itsenäisen Suomen puolesta. Nyt on aika juhlia!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *