Lupaan..

Blogin avaaminen joulukalenterin jälkeen on tuntunut tosi vaikealta ja joulunajan kommenttiboksin hiljaisuus on saanut itselle tunteen, että onko täällä ketään? Joulukalenteri oli tiukka rutistus muiden töiden ohella ja täytyy kyllä sanoa, että on ihana palata normaaliin blogiarkeen ja kertoilemaan teille hieman arkisempia kuulumisia.

Uusi vuosi antaa aina uuden startin bloggaamiselle ja olen paljon pohtinut mennyttä blogivuotta ja sen tulevaisuutta. Joulun välipäivinä olen pohtinut paljon omaa tapaa tehdä asioita ja sitä, että olen hieman etsiskellyt itseäni kuluneen vuoden aikana. Muutto Kuopiosta Jyväskylään ja siihen liittyvät kuviot ovat tietenkin vieneet osansa ja olo ei ole omassa kodissa ollut kaikkein inspiroivin.

Loppuvuodesta tuli paljon pohdittua myös kulutustottumuksia ja yleistä maailmantuskaa. Bloggaaminen kodin muutoksista on tuntunut yksinkertaisesti turhalta ja merkityksettömältä.

Olen pohtinut postausten sisältöjä liikaa ja jättänyt monia julkaisematta sillä itsellä on ollut tunne, että sisällössä ei ole mitään hyödyllistä teille. Unohtanut vuoden aikana sen, että miksi aloitin bloggaamisen – puhtaasti omasta intohimosta tehdä asioita itse, kuvata niitä ja jakaa teidän iloksi. Onko oma sielu ehtinyt kadota jonnekin liian kriittisen pohdinnan jalkoihin?

Päätin nousta tästä kuopasta, jonka kaivoin itselleni loman aikana. Liian kriittinen postausseula on bloggaajan tuho ja päätin, että vuonna 2018 otan itseeni enemmän sellaista neljänvuoden takaista asennetta. Sitä asennetta, jonka voimin aloitin bloggaamisen.

Mietin vähemmän, sisustan enemmän ja teen puhtaasti fiilispohjalta.

Olkoon tämä blogilupaus tälle vuodelle!

-Maru

Kommentit (14)
  1. Hyvä Maru! Kyllä täällä ollaan ❤️

    1. Voi Pipsa! <3 Ihana kuulla!

  2. Kiva kuulla, sun omia postauksia onkin ollut jo ikävä 🙂

    1. Älyttömän lohdullista kuulla – aika pitkä aika viimeisimmästä onkin jo ehtinyt hujahtaa. Ihanaa olla taas takaisin täällä. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *