Marulla
Marulla

Lasitetun parvekkeen sisustus

Kesän viilennyttyä ollaan jälleen siirrytty oleilemaan parvekkeella. Hellejaksoinakin istahdin iltaisin, edes pieneksi hetkeksi, tuohon kaatopaikkakohtalolta pelastettuun lumikenkätuoliin. Pörröinen talja on ollut sen yllä koko kesän, vaikka ei säiden puolesta sellaista olisi siihen kaivannut.

Keväällä laudoitimme parvekkeen lehtikuusilaudalla ja rakensin ylijäämälankuista päätyyn pienen daybedin. Molemmat ratkaisut ovat osoittautuneet käytössä loistaviksi ja parvekkeen tunnelma on kaikkinensa juuri sellainen, kuin mitä halusin.

Viherkasveja olin aikeissa hankkia enemmän, mutta näilläkin ollaan pärjätty hyvin ja heinäkasvit ovat kestäneet jopa hellejaksojen aikaan viikon poissaolon. Lähtiessä lorautin kasveihin kunnolla vettä, niin ei tarvinnut huolehtia kuihtumisista. Täydellisiä kasveja paahteiselle parvekkeelle!

Parvekkeen edullinen sisustus

Parvekkeen varsinaiseen sisustukseen emme ole juurikaan laittaneet euroja palamaan. Oikeastaan ainoat uutena ostetut jutut ovat daybedin futon -patja (ellos), matto (H&M), juuttirahi (ellos) sekä kasvit ja niiden ruukut. Ruukut ja kasvit olen ostanut alennusmyynneistä ja daybedin päällä olevat tyynyt sekä lumikenkätuolin viltti oli meillä jo entuudestaan. Matto on myös henkkamaukan löytö -laarista.

Pikkuvikaisen lumikenkätuolin bongasin luhtikäytävältä, sillä naapuri oli viemässä sitä kaatopaikalle. Ajatus oli kunnostaa se maalaamalla ja uusimalla muutamat rottinkipunokset, mutta enpä ole saanut aikaiseksi. Sitäpaitsi, tykkään siitä ihan tuollaisenaan. Pikkaisen römppänä.

Parvekkeen sisustaminen on kustantanut kokonaisuudessaan (ilman laudoitusta) n. 170€.

Syksyn hiipiessä olisi aika lisäillä parvekkeelle valaistuksia: lyhtyjä ja kynttilöitä. Muutamat aurinkokennoilla toimivat riisipaperivalaisimet siellä roikkuukin jo, mutta niille täytyisi miettiä paremmat paikat. Lasitetun parvekkeen hyvä puolia on ehdottomasti se, että käyttökausi jatkuu pitkälle syksyyn.

Joko siellä odotetaan syksyn tunnelmallisia iltoja, villasukkia ja hyvää punaviiniä?

-Maru

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *