Marulla
Marulla

Kodin sydämestä

Rakastan sitä tunnetta, kun tulen kotiin ja valoisa näkymä avautuu suoraan keittiöön.

Vaikka seuraavaan kotiin aion enemmän kiinnittää huomiota keittiön tekniseen toteutukseen ja muun muassa peitelevyjen katkaisukohtiin, niin tykkään tästä valtavasti. Nuppivetimet ovat pienet, mutta minun mielestä vallan toimivat. Lapset saavat painavat lautaslaatikot ihan suhteellisen näppästi auki ja jääkaapin he avaavat kaapin alareunasta. Tiskikone on ainut, jonka kanssa saa pitää napakampaa näppituntumaa, mutta ihan hyvin on sekin aina auki saatu.

Kukkaron paksuus luonnollisesti määritteli monta valintaa, mutta Ecolamin kiiltävä taso on osoittautunut vallan hyväksi ratkaisuksi. Kiiltävään tasoon päädyimme siksi, että se oli sävyistä kaikkein puhtaanvalkoisin ja mattalaatan sekä maalattujen mattaovien kanssa ihan hyvä combo. Keittiö meille vetimiä sekä kodinkoneita lukuun ottamatta tuli Juankoskelaiselta Vehkapuulta. Seinälaatta on K-raudan halvinta mahdollista maattavalkoista 15×15 laattaa ja avohylly on tehty liimapuulevystä. Halusin ”ikkunan” tiimoilta rauhoittaa melko massiivisen laattaseinän ja valitsin saumanväriksi valkoisen.

Lisää keittiöstä ja esimerkiksi sen aamiaiskaapeista, voit käydä lukemassa täältä.

Keittiötä ei turhaan sanota kodin sydämeksi ja siitä on tullut sisustuksellisesti yksi merkittävimmistä jutuista joihin kodeissa halutaan panostaa. Avokeittiöiden myötä keittiön ilmeellä todellakin on väliä ja oleskelutilat tehdään sisustetaan keittiöön sopivaksi ja toisin päin.

Syömme lähes poikkeuksetta yhdessä kaikki ruokailut ja nautimme ihan perus arjesta pyöreän Artekin pöydän äärellä. Osa lukijoista varmasti muistaa, kuinka kävin noutamassa pöydän muutamalla kympillä ystävältäni. Kolhuista ja elämänjäljistä huolimatta pöytä on ollut yksi parhaimmista sisustusostoksistani koskaan ja sen ympärille mahtuu ruokailemaan jopa kahdeksan tyyppiä – neljä aikuista ja saman verran lapsia. Kaikki pöydän ympärillä olevat tuolit on niin ikään ostettu käytettynä.

Se, että keittiö on saanut tittelin kodin sydän, niin on se ansaittu kuitenkin ihan jostain muusta, kuin sisustuksellisista kysymyksistä. Yhteinen ateria tutkitusti vahvistaa perheen välisiä suhteita ja luo yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kuopus muistaa päivittäin tokaista yhteisen pöydän äärella lausahduksen:

Kaaaaiikki perheessä pöyässä!

Mukavia ja kiireettömiä hetkiä hyvä ruoan ja ennen kaikkea seuran äärellä. <3

-Maru

Kommentit (2)

  1. Kaisa

    Kotinne ja etenkin keittiönne näyttää kyllä kivalta, avaralta sekä valoisalta. Mukavaa lauantaita!

    • maru

      Oi kiitos Kaisa! <3 Keittiöstä tuli kyllä onnistunut ja juurikin ihana valoisa ja raikas. Etenkin näin kevään korvilla valo tuntuu keittiössä erityisen ihanalta. 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *