Marulla
Marulla

Kepeästä sisustusjorinasta

Olen viettänyt lasten kanssa vapaapäivää ja siinä samalla ollaan poikain kanssa järjestelty paikkoja kuntoon. Joka kerta se yllättää, että kuinka ympäriinsä kerääntyy jos jonkinmoista läjää ja maalipurkkia. Eriparisukista puhumattakaan. Talon ainoana naisena olo ei ole helppoa, mutta enpä kyllä vaihtaisi tätä boss ladyn asemaa mihinkään muuhun..

Päätin kirjoittaa tänään kynäpurkista tai parista. Kepeästä sisustusjorinasta, jossa ei ole yhtään mitään syvällisempää merkitystä tai ajatuksella käytettyä pohdintaa kulutustottumuksista, arvomaailmasta, elämästä tai omasta kasvusta ihmisenä ja yrittäjänä..

Huomaan itse nykyisin liian usein jättäväni postauksen kirjoittamisen väliin, jos tuntuu, että en saa aiheeseen selkeää punaista lankaa ja syvempää merkitystä. Teistä lukijoista on tullut vaativaa sakkia ja näen sen pelkästään positiivisena juttuna. Blogeja on nykyisin niin valtavasti, joten pienet paineet kuumottelevat meitä bloggaajia, vaikka periaatteessa omaksikin iloksi täällä kirjoitellaan. Valehtelisin kuitenkin jos väittäisin, että kirjoittaisin vain ja ainoastaan itseäni varten. Toivoisin, että teille riittäisi inspiraatiota toisinaan myös kepeämmistä tyynyaiheista. Mitä olette mieltä, olis kiva kuulla!

Mutta nyt niihin vanhoihin kunnon sisustusjorinoihin..

String hyllyllä säilytän lähinnä koruja ja nämä HAYn pahvilaatikot on siihen tarkoitukseen juuri sopivat. Harmittaa kyllä paljon, että näiden valmistus lopetettiin, sillä olisin vielä kaipaillut isompia kokoja työhuoneen säilytykseen.

Silmälasien myötä olen tosin käyttänyt korviksia harmittavan vähän. Tuntuu, että rillien myötä kasvoille ei mahdu huulipunan lisäksi enää mitään muuta. Piilolinssitreenit on käynnissä, joten korvistenkin aika tulee taas pian!

Kiikutin yläkerrasta alakertaan tämän turkoosin Ikean vaunun ja siihen sain näppärästi lasten kynäpurkit, piirrustuspaperit ja kasa omia sisustuslehtiä. Kirkkaat karkkivärit näyttävät näin kevään korvilla erityisen ihanalata – pastelleista puhumattakaan!

Huomaan entistä enemmän miettiväni lattian maalausta ja ihan 100% päätöstä en ole alakerran osalta vieläkään saanut. Olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että vaaleampi yleisilme antaisi enemmän mahdollisuuksia väri-iloitteluun ja kaupaisin pastellien ja karkkivärien rinnalle ikään kuin paperimaisen vaalean alustan.

Ennen lattian maalausta verholaudat pitäisi irroitella, sillä viime juhannuksena en remontin myötä saanut niitä itse irti. Uusien kiskojen tielle tosin tulee noiden valaisinpistokkeiden vedot, joita jouduimme melko paljon siirtelemään, sillä nehän oli asennettu aivan miten sattuu.

Sisustusjorinoiden lisäksi täällä olisi paljon hommaa.

Viime viikonloppuna kävin hakemassa Jyväskylän Ikean lähipisteestä alakerran pikkuvessaan uudet kalusteet, joten vanhat pitäisi irrotella, käsitellä seinät ja lattia sekä kiinnitellä uudet kalusteet paikoilleen. Olin ajatellut tekeväni sen tänä viikonloppuna, mutta flunssan vuoksi taitaa edelleen siirtyä. Alkuviikosta olisi myös ison projektin dedline, joten viikonloppuna on jonkin verran tehtävä myös töitä. Mukavaa hommaa sisustuksen parissa on sekin, mutta julkisen tilan mittakuvien piirtäminen on kaukana kepeästä sisustushöpinästä ja kynäpurkeista.

Ihanaa ja sisustuksen täyttämää viikonloppua myös sinne ruudun toiselle puolelle!

– Maru

Kommentit (4)

  1. margareta

    Kepeä sisustusjorina iskee ainakin minuun juuri kaikista eniten! Minusta on ihana jos postauksessa esitellään uutena sisustusjuttuna vaikkapa vain uusi tyynynpäällinen tai viherkasvi, sillä sellaiset pikkiriikkiset muutokset ovat ainakin itsestäni usein niitä parhaimpia. Pienen muutoksen avulla voi saada uutta näkökulmaa koko sisustukseen ja siksi itse olen inspiroitunut juurikin kepeistä teksteistä ja arkisista kuvista.:) Kotinne on n i i n kaunis, että palaan katsomaan kuviasi yhä uudestaan ja uudestaan. Olen nähnyt jopa unta, että pääsin kurkistamaan teille ihan oikeasti ja herättyäni aamulla aloin inspiroituneena pyörittelemään tavaroita kodissamme uuteen uskoon.:D Kiitos hurmaavasta blogistasi sekä instasisällöstäsi!

    1. maru

      Oi että miten lohdullista kuulla! Ja kiitos muutoinkin ihanasta kommentista. <3 Parasta kuulla, että saat inspiraatiota näistä minun touhuista, sillä se juuri onkin perimmäinen syy, että miksi näitä juttuja jaksaa jakaa täällä vuodesta toiseen. Kiitos kun tulit jättämään kommentin – piristit mun päivää, todella! <3

    2. Taina

      Ihana blogi, ihana tyyli, paljon kauniita kuvia. Tekstiä ei tarvitse olla paljoa, kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

      1. maru

        Oi kiitos ihanasta palautteesta! <3 Se on kyllä totta, että kuvat kertovat niin paljon enemmän kuin sanat. Pitäisi enemmän vain luottaa kuvien voimaan ja lopettaa ylimääräinen jorina. 😀

      Vastaa

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *