Blogit
Marulla

Ihanimmat astiani

Rakastan astioita ja olen sitä mieltä, että niitä ei ole koskaan liikaa. Ainakaan silloin, jos ne sattuu olemaan lajinsa kauneimpia. Onneksi myös mies jakaa kanssani astia-innostuksen (no okei, ei ehkä innostuksen, mutta kuitenkin..) ja olemme yhdessä hankkineet kotiin myös muutamia Arabian vanhoja tarjoiluvateja. 
Olen pikkuhiljaa keräillyt marimekon pieniä kahvikuppeja – tykkään hurjasti niiden koosta ja tietenkin ulkonäöstä. Voin aina kahvitteluseuran mukaan valita kokoonpanon sekoittelemalla eri kuppeja, mutta käy nämä kaikki kahvipöytään isommallekin porukalle. 
Kaikki ihanimmat astiani haluan pitää esillä. Marimekon Oiva sarjan lautaset ja kulhot ovat tosin kaapissa piilossa, sillä ne eivät mitenkään mahdu tälle pikkuruiselle pocketille. Seuraavassa kodissa täytyy ehdottomasti olla lisää avohyllytilaa. Vitriinikaapillekin olisi tilausta. 
Kahvihetki ei ole mikä tahansa heti, vaan lataan siihen pävittäin melko suuria odotuksia. Aamukahvi hörpitään melkoisella kiireellä, yleensä arkisesta muumikupista, mutta itapäiväkahvi onkin sitten jo ihan eri juttu. Iltapäivällä valitsen pikkukupin fiiliksen mukaan. Lapset nukkuu ja olo on aamu-ulkoilun jäljiltä raukea. 
Kuppi kuumaa kahvia – päivän paras hetki on tässä!
Sain ihanimmat astiani –haasteen Sateenkaaria ja Serpentiiniä blogin Lauralta. Kiitos Laura! Olen maailman huonoin vastaamaan haasteisiin, mutta sattuneesta syystä innostuin tästä astioiden esittelystä kovasti. Tähän väliin on pakko mainita, että olen tosi onnekas, kun olen saanut blogin myötä tutustua niin upeisiin tyyppeihin – Laura on yksi näistä ihanista. 
 Haluaisin kuumeisesti kuulla, että millaisia aarteita löytyy Talo Luckin kaappien kätköistä..

Kommentit (16)

  1. tunne tilat

    Ihana kokoelma 🙂 Ja kun on eri värisiä ja tyyppisiä voi valita aina fiiliksen mukaan 🙂

    • maru

      Kiitti! No niinpä! Jonakin päivänä on ehdottomasti keltaisen raitakupin aika ja herkällä mielellä valinta on tietenkin sääpäiväkirja. 🙂

  2. An Ka

    Monta niin kivaa kuppia löytyy sun hyllystä. Nyt vihdoin meidänkin kaapista löytyy oivaa, arvaat kuosin. Ehkä huomenna nautimme ekat kahvit niistä ihanuuksista. 😉

    • maru

      Kiitti – nämä on kyllä mun aarteet! Oivaa ei kyllä voi koskaan olla liikaa. 🙂

  3. Marika – Kotini on helmeni

    Täällä myös intohimoinen astioiden kerääjä! : D Kerään juurikin noita samoja mitä sinäkin ja nuo pikkukupit ovat juuri postissa odottamassa noutoa. Fiilistelen usein aamuisin (ihanassa hiljaisuudessa) aamukahvini jostain ihanasta kupista..

    • maru

      Oih, niitä hiljaisia aamuja odotan minäkin. Korvaan sen sitten hiljaisella päiväkahvilla. <3

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *