Blogit
Marulla

Helsingin kivoimmat sisustuskaupat

Olimme viikonlopun miehen kanssa ihan kahdestaan Helsingissä. Perjantaina (joku saattoi Instasta huomata) saimme kunnian olla vieraina ihanissa häissä, joissa tunnelma oli kohdillaan – rakkautta oli, ja paljon!
Lauantai kului kauppoja kierrellessä ja illalla kävimme syömässä Farangissa. Tällä kertaa ostokset painottuivat vaatteisiin, mutta sisustuskaupat kävin kiertämässä ja ihastelemassa kaikkea kaunista. Sisustustuotteita en ostanut, kuin yhden ainoan ruukun. Jonkinlaista kehitystä ostamisen suhteen on siis havaittavissa. Hyvä minä! Hienoa huomata, että tällä kertaa mielihyvää tuotti ostamatta jättäminen kuin ostaminen. 
Tässä minun lemppari sisustuskaupat Helsingissä: 
PINO
Fredrikinkatu 22
Pino tarjoaa piristäviä käyttötuotteita, joissa yhdistyy persoonallisuus, käytännöllisyys ja desing.
Kuva: Pino.fi
PAPERSHOP
Fredrikinkatu 18
Paljon kaikkea söpöä. 
SMYYGI
Iso Roobertinkatu 30
Urbaanin perinnerakentamisen ja sisustamisen erikoistarvikeliike.
Ihania laattoja, ruukkuja, mattoja, valaisimia..
kuva: smyygi.fi
PEROBA
Fredrikinkatu 33
Laatua ja vintagea sisustukseen.
Minun silmään pisti erityisesti kaikki ihanat piensisustustarvikkeet ja valaisimet.
GRANIT
Bulevardi 2-4 ja Kauppakeskus Forum.
Rouheaa, mustaa, valkoista ja harmaata. Piensisustustarvikkeita skandinaaviseen tyyliin.
kuva: granit.com

PRIMAVERA
Fredrikinkatu 41.
Tämä oli meidän isännän suosikkikauppa. Todennäköisesti sen vuoksi, että täältä löytyi paljon väriä ja vanhaa, joka tuntuu viehättävän meidän perheen miesväkeä. Itse ihailin erityisesti valaisimia ja mattoja. 
kuva: primaverainteriors.fi
Kannattaa poiketa myös:
NUDGE
KAUNISTE
MOKO

Jäikö joku erityisen ihana putiikki mainitsematta? Kerro ihmeessä, niin menen sinne sitten seuraavalla kerralla.

Mahtavaa maanantaita! 🙂

Kommentit (19)

  1. Maya

    Viikonloppunne on ollut ihana!
    Seukki kerralla käy ihmeessä Nougatissa ja aijai, niin ihanassa ja lämpimästi palvelevassa Tikaussa. 🙂

    • maru

      No niin oli! <3

      Joo, pitää ehdottomasti mennä Nougattiin ja Tikauhun. Molemmat kuulostavat tutuilta. 🙂

  2. Satu/Willa Fox

    Mäkin fanitan Nougatia, mutta en tiedä onko siellä liian pehmeää tyyliä teille? Kiva listaus, täytyy kaivaa tämä esille kun ensi kerran suunnataan Helsinkiin!

    • maru

      Täytyy ehdottomasti poiketa tuohon Nougattiin. Hyvä jättää jotain seuraavallekin kerralle. 🙂

  3. lena / london and beyond

    Oon kerran käynyt kerran Nougatissa, ja se on kyllä tosi kiva. Harvemmin tulee Helsingissä tosin käytyä ja logistiset ongelmat tietysti ovat olemassa mikä ostoksiin tulee. Se on kyllä hyvä fiilis se ostamatta jättäminen, ehdottomasti. Olen viimeaikoina yrittänyt opetella siihen 🙂

    • maru

      Mekin käydään melko harvoin – juuri matkan takia. Silloin kun sinne menee, niin tulee otettua hyöty irti kaikista ihanista pikkuputiikeista, joissa ei siellä asuessa tullut käytyä. 🙂

      Ostamatta jättäminen tosiaan vaatii harjoittelua. 😉

  4. R // omasohva

    Ennen aina haaveilin Helsingin reissuista ja vierailuista kaikkiin ihaniin kauppoihin ja putiikkeihin. Nyt kun täällä asuu, tulee aivan luvattoman harvoin hyödynnettyä valikoimaa. Viime kesänä jäi tekemättä design district -kävelykierros, tänä vuonna se on ehdottomasti to do -listalla.

    • maru

      Desing District -kierros kuulostaa tosi mahtavalta! Pienet putiikin on ehdottomasti Helsingin parhaimmistoa ja nyt, kun siellä ei asu, tulee niitä hyödynnettyä enemmän. 🙂

  5. ///// L A U R A

    Noista mun suosikit on Primavera ja Moko. Design Forumissa kannattaa poiketa ensi kerralla. Siellä on kaikkea pientä kivaa (vaikka koruja) ja kahvilassa Raikastamon luomuomppumehua ja Kakkugallerian kakut.

    Ja tutkimisen arvoisia on myös Weird Antiques ja Vintage Design Market, joista kirjoittelin viime kesänä:
    http://www.sateenkaariajaserpentiinia.fi/2013/08/turistina-kamera-kaulassa.html

    Ihanaa alkanutta viikkoa!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *