Edullinen amppeli

Niin sitä vain vedellään pääsiäislomien viimeisiä päiviä ja täytyy kyllä sanoa, että olipahan rentouttavat vapaat! Olimme pari yötä maaseudulla ja vietimme päivät ulkona ja iltapäivällä aloitettiin saunominen rantasaunassa pitkän kaavan mukaan.

Eilen ajeltiin takaisin kotiin ja tämä päivä on mennyt pitkälti varastoja siivoillessa (pirskatin lumisade). Viime kesän muuton jäljiltä jokainen kaappi kaipaisi perusteellisen karsinnan, kun muuton yhteydessä sitä vain tungettiin tavaraa sinne minne mahtui. Tavarat aina hieman hakevat omia paikkojaan ja nyt on hyvä hetki järjestellä asumista ja kaappeja siten, kun ne fiksuiten sattuu paikoilleen asettuvan. Siivoamisessa on aina se hyvä puoli, että kaappien uumenista löytyy sinne unohtuneita kivoja esineita, kuten vaikka nämä amppelit!

Ostin viime keväänä Tigeristä kolme amppelia muutamalla eurolla, jotka eivät ole olleet vielä lainkaan käytössä. Kaksi muuta saavat myöhemmin mennä parvekkeelle, mutta tämän yhden asettelin keittiöön tason päälle.

Amppeliin asettelin köynnöskasvin (kultaköynnös?) joka on on ollut hieman pimeässä paikassa portaikon alla. Kävin viikko sitten Tigerissä ja siellä oli edelleen näitä amppeleita myynnissä – väreinä vihreä, musta ja vaaleanpunainen.

Amppelin valmistus on itsekin tosi helppoa ja valmiiseen ruukkuun voit punoa näppärästi narut. Itse olen tehnyt amppeleita tämän Nakun ohjeen mukaan ja nyt viimeistään kannattaa kaivella varastoista ja mummoloiden ullakoilta simpukka-amppelit, sillä ovat kuulemma tosi in juuri nyt.

Meidän parvekkeen pieni remontti alkaa olla muutamia ruuvinkiinnityksia vaille valmis. Tein ylijäämälaudoista viihtyisän daybedin ja tilasin siihen futon -patjan. Lumisateen vuoksi parvekkeen laitto hieman viivästyi ja täytyy sanoa, että todella jo odotan sitä, että pääsisimme nauttimaan lämpimimmistä keleistä kodin lisähuoneeseen. Viime viikolla, ilta-auringon paistaessa lasitetulla parvekkeella oli jo kelpo viettää aikaa.

Kuullaan taas ja nautitaan vielä viimeisestä pääsiäispäivästä vailla huolta huomisesta.

-Maru

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *