Aa

Aamuvirkku ja illan torkku. 
Ostoskeskuksen perhehuoneessa oli käynyt syömässä tuntemattoman pojan eväät sillä välin, kun olin syöttämässä Veetä. Lempiruokaa kana ja riisi. Tai lihapullat ja kanamuna – mielellään yhtä aikaa.
Muistaa meidän autokorjaajan nimeltä. Ei tykkää autopesusta.
Hello Kitty = vaaleanpunainen.
Ihmettelee, miksi Teemu Selänteellä ei ole kypärää päässä, vaikka luistimet on jalassa.
Päivittäiset toiminnot onnistuu (hampaiden pesu, pukeminen yms.) kun antaa kaksi vaihtoehtoa. 
Ei ole uhmakohtauksissaan kovinkaan sinnikäs. Toisinaan pyytää äitiään matkimaan uhmakohtausta, joka on hänen mielestään hirvittävän hauskaa katsottavaa – olispa hauskaa myös toisin päin.
Äiti pääsi nauttimaan kesän ensimmäisestä pehmiksestä, kun tämä kuivaksi opetteleva oli vääntänyt suklaat pikkuveljensä huoneen lattialle. Hän itse oli tavattoman ylpeä tuotoksestaan. 
 
Opettaa äitiään päivittäin. Muun muassa siinä, että ei kannata sanoa (useaan otteeseen) parkkisakon saadessaan ”voi perse!” 
Etenkään silloin, kun kaksivuotias istuu takapenkillä.
Kommentit (13)
  1. Maaria / Hulivilini
    22.5.2015, 05:40

    Ihana 😀 <3 Kun meillä kolmevee jankuttaa itkun kera "minä haluan" ja vastaukseni on siihen "voi kuule äitikin haluaisi vaikka mitä" niin poika pyytää "äiti, itke sääkin" 😀 jepjep!

    1. Lapset on kyllä niin mainioita. Ajatuksen juoksu on niin käsittämättömän suoraviivaista – pitäis ottaa oppia. Tai ehkä ei sittenkään. 😀

  2. Meillä kuivaksi opetteleva kolme vuotias teki tarpeensa sänkyyn päiväunilla ja jäi sitten sillä ruskealla mönjällä leikkimään sinne niin, että lopputuloksena oli kakkaa joka puolella ja vihaiset vanhemmat. Olipa kiva sitä jynssätä, kun koko huone löyhkäsi ja kakkaa löytyi mitä oudoimmista paikoista -mm neidin suusta.

    -Susanna / Colour Outside the Lines

    1. Kääk! Kuulostaa aika karsealta. Toivottavasti meidän kakkakeissit jää tälle asteelle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *