Marulla
Marulla

Kuukausi: heinäkuu 2015

Kuvakirja

Kuvia kertyy paljon ja vähän jo hätäännyin, sillä kuvat oli saatava pian digitiedostoista myös jonnekin muualle talteen – ettei ne vain katoaisi.  Latasin koneelle ifolorin kuvakirjaohjelman ja tein kirjan puolikkaasta vuodesta 2015. Sivuille valikoitui alkuvuoden…

  • 12

Mustavalkoinen työlaukku // Lämmin Ilo

Keväällä heitin ison läjän kauhtuneita ”henkkamaukan” laukkuja kirpparille ja roskiin. Silloin päätin satsata yhteen laukkuun, josta olisin valmis maksamaan vähän enemmän. Selailin monena iltana suomalaisia ja ruotsalaisia nettikauppoja etsien itselleni täydellistä, persoonallista laukkua. Tuloksetta.  Olin…

  • 28

Voi p***a!

Kirjaimellisesti.  Yöllä havahduin siihen, että ihmiskakan haju leijaili makuuhuoneeseen. Jos totta puhutaan luulin ensin, että hajun aiheuttaja on vierustoveri. Lopulta herätin myös miehen haistelemaan. Itse kävin ensitilassa nuuhkimassa lapset, vaikka eipä heidän kakat ole koskaan sentään…

  • 13

Ystävällä

Elämässä on joitakin ihmisiä, jotka pysyvät matkassa elämäntilanteen muuttumisesta huolimatta. Osa häviää, ilman sen kummempaa syytä. Matkassa pysyneillä on sydämessäni aivan erityisen tärkeä paikka. Uskon, että tunnistat itsesi. Kiitos siis sinulle. Kun muutin pois Helsingistä…

  • 10

Asuntomessujen omat suosikit (2015)

Käväisin maanantaina ystäväni Maaritin kanssa asuntomessuilla. Hyppäsimme I junaan ja ajelimme uusien asemien läpi Kivistöön (suosittelen junamatkailua). Asemalta kävelimme messuille ja matkalla pysähdyimme syömään mustikoita. Onneksi kävelimme, sillä todennäköisesti emme olisi hoksanneet matkan varrella olevia…

  • 10

Kun silmäni mä auki saan

Tänä aamuna haaveilin nukkuvani pitkään. Nyt kun olen ollut viikonlopun vauvan kanssa kahden, niin siihen olisi klo 05.00 maidon jälkeen ollut mahdollisuus.  Mutta ei. Vauva halusi rupatella. Tullut aamuvirkkuun äitiinsä. Ei auttanut kuin kammeta ylös,…

  • 14

DIY hooks

Yritin etsiskellä kivoja design -ripustimia tulevaan kylppäriin. Ripustimet ja koukut on aika kovissa hinnoissa etenkin, kun niitä pitäisi olla kylpyhuoneessa 7kpl. Pinterestin ihmeellinen maailma antoi inspiraation näihin ripustimiin.  Ostin rautakaupasta halkaisijaltaan 3cm kokoista pyörörimaa ja…

  • 14

Rintamamiestalon keittiön pintaremontti

Pääsin auttamaan rintamamiestalon pikkubudjetin keittiöremontissa. Täytyy sanoa, että aikamoisen muutoksen keittiö koki – kurkkaappa vaikka postauksesta löytyvät ennen ja jälkeen kuvat. Pintaremontin toteutuksesta vastasi talon naisväki.  Remontissa tehtiin seuraavaa: – Keittiön kaapinovet maalattiin V33 kalustemaalilla….

  • 38

Kesälookki

Tässä se nyt tulee, mun ensimmäinen tyylipostaus. Saattaa olla, että jää myös viimeiseksi. Olin vaan niin onnellinen tästä kampauksesta, että päätin jakaa sen myös teille. Ihan sillä ajatuksella, että jos siellä sattuu olemaan toinenkin hiusongelmainen,…

  • 45

Vähän ehkä lapsellista

Ihana ystävä toi Irlannista tämän pienen kärpässienen. Söpöliini sopii täydellisesti tauluhyllyn jatkeeksi. Asetin sen paikalleen parivuotiaan päiväunien aikaan. Herätessään poika huomasi sen heti.  Lasten isä tuskin on vieläkään.  Jostain syystä kärpässienet viehättää – visuaalisessa mielessä…

  • 5