Blogit
Lunni leipoo

Uusimmassa Maku-lehdessä: Valkosuklaa-mustaherukkajuustokakku

Minulla on ilo ylpeänä esitellä 2015 vuoden ensimmäiseen Maku-lehteen suunnittelemani juustokakkuohje, josta itse tykkäsin kauheasti. Minua pyydettiin kehittelemään paistettu juustokakku lehtijuttuun, jossa esitellään juustokakku kolmella tapaa. Kaksi muuta ohjetta ovat tehneet taitavat Fanni & Kaneli -blogin Tiina ja Painted by Cakes -blogin Emma, joten juustokakkujen ystäviä todella hemmotellaan nyt. Lisäksi lehden jutussa on paljon hyviä vinkkejä, joilla juustokakun saa onnistumaan.

Olin mielissäni, kun sain tehdä juuri paistetun version, josta olen tykännyt aina eniten. Halusin helpon kakun, joka onnistuu varmasti (ei liivatesekoiluvaaraa!) ja jossa on sopivan yksinkertaiset maut. Makea valkosuklaa ja kirpeä mustaherukka sopivat aina yhtä hyvin yhteen. Lisäksi halusin kakun, joka näyttää yksinkertaisen kauniilta ja silti aivan juustokakulta.

Tein sydänkoristukset mustaherukkahillosta niinkin yllättävällä apuvälineellä kuin lääkeruiskulla! Minulla oli kaapissa käyttämätön ruisku kanin lääkintää varten, joten vedin hilloa vähän sileämmäksi ja annostelin sopivan pieniä pisaroita kakun pinnalle ennen kuin kakku laitetaan uuniin. Pisarat tiputetaan spiraalin muotoon kohti keskustaa, ja keskustasta vedetään pisarat sydämen muotoon hammastikun avulla.

Paistettu valkosuklaa-mustaherukkajuustokakku

Ainekset

Pohja
175 g
keksejä (esim. Bastogne tai Digestive)
80 g
voita
1/2 dl
mustaherukkahilloa
Täyte
200 g
valkosuklaata
400 g
tuorejuustoa (Philadelphia)
2 kpl
munaa
150 g
ranskankermaa
Koristeluun
2 rkl
mustaherukkahilloa
Muut ainesosat

Tee näin:

Vuoraa 20-senttinen irtopohjavuoka leivinpaperilla.

Sulata voi, laita sivuun. Murskaa keksit hienoksi joko monitoimikoneessa tai pakastepussissa kaulinta apuna käyttäen. Sekoita voisula keksinmuruihin, painele seos vuoan pohjalle ja hieman myös reunoille. Levitä pinnalle ohuelti mustaherukkahilloa, laita kylmään odottamaan.

Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa, anna hieman jäähtyä.

Laita uuni lämpenemään 150 asteeseen.

Vatkaa huoneenlämpöinen tuorejuusto pehmeäksi ja lisää munat joukkoon yksi kerrallaan. Lisää lopuksi huoneenlämpöinen ranskankerma ja sulatettu valkosuklaa, sekoita sileäksi.

Kaada täyte pohjan päälle.

Soseuta pinnalle tuleva mustaherukkahillo hienoksi ja painele siivilän läpi. Tiputtele hillosta pisaroita juustokakun pinnalle spiraalin muodossa ulkoreunalta aloittaen. Vedä hammastikulla pisaroiden halki kakun keskeltä aloittaen niin, että pisaroista tulee sydämenmuotoisia.

Paista kakkua 40-45 minuuttia tai kunnes kakku on reunoilta hyytyneen näköinen mutta keskeltä vielä hieman kostea.

Avaa uunin luukku hetkeksi (jotta kosteus pääsee ulos), laita sitten takaisin kiinni. Sammuta uuni ja anna kakun jähmettyä uunissa vielä n. 1 tunnin ajan.

Jäähdytä kakku huoneenlämmössä ja siirrä se sitten kylmään. Tarjoile kakku kylmänä, mielellään vasta seuraavana päivänä.

Kommentit (4)

  1. Tuuli / Looking for Clementines

    Vau miten kaunis juustokakku! En erityisemmin pidä valkosuklaasta, mutta minulla on sellainen kutina, että voisin hyvinkin pitää tästä sinun kakustasi… 🙂

  2. EleanoraSmöör

    Ooh, miten kaunis juustokakku! Ja ainesosista päätellen tämä ei voi olla muuta kuin surrealistisen hyvää! Hauska idea lisätä hilloa myös keksipohjaan. =) Makeaa viikonloppua!

  3. annamaria

    Tuuli: Kiitän kovasti, tuolla yksinkertaisella koristelulla saa helposti kivan näköisen pinnan!

    Minä käytän valkosuklaata paljon harvemmin kuin tummaa suklaata tai maitosuklaata, mutta joihinkin valkoinenkin sopii hyvin. : )

  4. annamaria

    Eleanora: Minä kiitän kovasti, juustokakku ei voi usein olla muuta kuin älyttömän hyvää!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *