Lunni leipoo
Lunni leipoo

Avainsana: omena

Omenasiideri-kanelimuffinit

Nyt kun ollaan jo syyskuun puolella, pitänee luovuttaa kesän suhteen ja myöntää, että olemme siirtyneet kesästä syksyyn. Omena ja kaneli ovat vahvasti tämän siirtymäkauden makuyhdistelmä, josta tulee mieleen alkusyksyn pimenevät illat ja kynttilänvalo. Näissä syksysissä…

  • 0

Simppeli omena-kaurakakku

Hyvä esimerkki positiivisesta ongelmasta on se, että omenapuusta tulee niin paljon omenia ettei niitä meinaa ehtiä syödä. Ylijäämäomenoista voi keittää sosetta tai omenat voi viedä työpaikalle piristämään työkavereita – tai sitten omenoista voi leipoa. Eilen…

  • 0

Omppu-unelmia x3

Oletteko jo leiponeet omenasta? Minä olen innostunut varsinkin juustokakkuisista omenaleipomuksista, kun leivoin viime viikolla sekä omenapiirakka-juustokakkupaloja ja kuvassa yläpuolella näkyvän Roy Faresin omenajuustokakun. Ohje löytyy Baking of Marian blogista, kurkkaa täältä! Minun omenapiirakan ja juustokakun…

  • 0

Juustokakku+omenapiirakka

Yksi syksyn lemppareistani on perinteinen omenapiirakka – joko kannellisena versiona tai muropohjaisena piirakkana. Mitään ihan perinteistä omenapiirakkaa en kuitenkaan raaskinut tehdä, koska leivon vain harvoja juttuja useammin kuin kerran, joten halusin yhdistää piirakan juustokakkuun. Mitä…

  • 5

Omenan ja kinuskin liitto

Omenakausi alkaa olla päällä, mutta alkavaan syksyyn voi virittäytyä kaupan omenoilla ja omenaleivoksilla, jos omalla pihalla ei kasva omenapuuta. Omenalla ja kanelilla on tunnettu ja vakiintunut liitto, mutta myös kinuski sopii älyttömän hyvin hieman happaman…

  • 4

Omenapiirakan ja muffinin fuusio

Uusimassa Maku-lehdessä oli aivan ihania omenaohjeita, ja minun lisäykseni tähän soppaan ovat muffinit, jotka maistuvat omenapiirakalta. Omenapiirakan maku saadaan paistamalla pannulla omenakuutioita fariinisokerin, voin ja kanelin kanssa ja lisäämällä taikinan joukkoon muskottipähkinää, joka on mielestäni…

  • 3