Blogit
Lunni leipoo

Taas yksi kasvispiirakka: Savupaprikapiirakka

Alkuun pahoittelen muutaman päivän blogihiljaisuutta, mutta minulla on heittää hyvä syy hihasta! Aloitin uudessa työssä ja asun viikot pääkaupunkiseudulla. Tulen varmasti leipomaan täälläkin päässä, koska opettajanhuoneessa leivonnaiset tekevät takuulla kauppansa, mutta tämä ensimmäinen viikko on mennyt vähän ihmetellessä ja kiireessä.

Minulta on kuitenkin jäänyt julkaisematta hyvä suolaisen piirakan ohje. Näitä kasvisruokailijoille sopivia suolaisen piirakan ohjeita ei voi koskaan olla liikaa: mikä olisi helpompi, maistuvampi ja varmempi tarjottava illanistujaisiin?

Lidlistä sai vielä vähän aikaa sitten todella vahvan makuista (ja suolaista) savustettua englantilaista cheddaria, jonka jämät käytin tähän piirakkaan. Paprikaan sopii savuinen maku mainiosti, ja savuisuutta täydennetään savupaprikajauheella. Savupaprikajauhe on muuten ehkä eniten ruoanlaitossa käyttämäni mauste, en voi muuta kuin suositella. Kaikkeen!

 

Savupaprikapiirakka

Ainekset

Pohja
250 g
voita
250 g
maitorahkaa
4 1/2 dl
sämpyläjauhoja
1 tl
leivinjauhetta
Täyte
1 kpl
punaista paprikaa
1 dl
tuoretta basilikaa
100 g
cheddarjuustoa (savunmakuista)
1 kpl
munaa
2 dl
ruokakermaa
1/4 tl
suolaa
0
mustapippuria
1/2 tl
savupaprikajauhetta
0
mustapippuria myllystä
1 dl
emmentalraastetta
Muut ainesosat

Tee näin:

Nypi hieman pehmennyt voi, rahka, jauhot ja leivinjauhe tasaseksi, murumaiseksi seokseksi. Pyöräytä taikinasta pallo ja anna sen levätä kylmässä n. 30 minuuttia. 

Lämmitä uuni 200 asteeseen.
Kauli taikina reilusti jauhotetulla alustalla ohueksi, nosta se piirakkapohjan päälle ja leikkaa ylimääräinen taikina pois. Aseta pohjan päälle leivinpaperi ja painoksi kuivattuja herneitä tai riisiä, paista uunissa n. 10 minuuttia kunnes pohja on saanut hieman väriä.
Pilko paprika ja basilika hienoksi.
Raasta cheddar ja yhdistä se kulhossa munan, ruokakerman ja mausteiden kanssa. Ripottele paprikat ja basilika piirakkapohjan päälle, kaada päälle myös juusto-munaseos.
Paista uunissa 200 asteessa n. 30 minuuttia, lisää emmentalraaste n. puolessa välissä paistamista piirakan pinnalle.

Kommentit (2)

  1. Pinja

    Sama juttu, savupaprikajauhe! <3 Raahasin Budapestistakin jos jonkinvahvuista paprikajauhetta, siellä vasta hyvät valikoimat olikin. Piiras näyttää hyvältä!

  2. Pipsa A

    Näyttääpäs mehevältä ja hyvältä kasvispiiraalta! Tuo maitorahkan käyttö piirakkataikinassa on mulle ihan uusi juttu, eilen ensimmäistä kertaa tein sellaista mustikkagalettea, johon sitä myös tuli. Hyvin kyllä toimii ja tuo myös pohjaan kivaa mehevyyttä!

    Myös pieni hiljaiselo uuden työn aloittamisen myötä on hyvin ymmärrettävää, mukavia työpäivä sinne 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *