Blogit
Lunni leipoo

Sitruuna-marenkikakku: itseni näköinen synttärikakku

Tänä viikonloppuna minä täytin hulppeat 25 vuotta! Mistään pyöreistä vuosista ei toki ole kyse, mutta kyllä neljännesvuosisataa voi melkoisena virstanpylväänä pitää. Vietämme myöhemmin kahden muun kaverin kanssa yhdistettyjä 75-vuotissyntymäpäiviä, joten tämä viikonloppu oli tarkoituksella rennompi ja arkisempi. En tehnyt juuri muuta kuin rentouduin, kävin syömässä Tampereen uusimassa pitsapaikassa Sitkossa ja nautin myöhäisemmistä aamuherätyksistä. Ainiin, ja tietysti leivoin itselleni synttärikakun.

Olin sen verran mukavuudenhaluisissa tunnelmissa syntymäpäiväviikonloppuna, että valitsin kakunkin sen mukaan. Tein melko yksinkertaisen, vahvasti sitruunalta maistuvan kakkupohjan, ostin kaupasta valmista lemon curdia ja seuraavana päivänä pyöräytin helpohkon italialaisen marengin. Italialainen marenki eroaa ranskalaisesta siten, että valkuaisvaahtoon lisätään kuumennettua sokeri-vesilientä ja seos vatkaan huoneenlämpöiseksi. Italialaista marenkia ei myöskään tarvitse kypsentää enää myöhemmin uunissa, toisin kuin ranskalaista marenkia, koska kuuma sokeriliemi kypsentää valkuaiset. Italialainen marenki sopii hyvin esim. tartalettien pinnalle, kuppikakkujen kuorrutteeksi tai kakun pinnalle. Ihanan vaahtokarkkimaisen maun marenkiin saa, kun sitä polttaa hieman tohottimella.

Jos olet aikaansaavammalla tuulella kuin minä olin, voit tehdä lemon curdin eli sitruunatahnan itse. Esimerkiksi täältä löydät testaamani ohjeen, mutten tuomitse kaupan lemon curdiin tyytyvää: sekin on vallan mainiota.

style=”text-align: left;”>

Kakku oli kieltämättä minun näköiseni ja juuri minun makumieltymyksiini sopiva. Melko tiivis kakkupohja oli mukavan kirpeä (ei kuulemma onneksi liian kirpeä), mutta kirpeyttä tasapainotti makea marenki. Tykkään ihan kauheasti perinteisesta sitruuna-marenkipiirakasta, mutta makuyhdistelmä toimii hyvin myös näin täytekakun muodossa. Saas nähdä, minkälaisen kakun kehittelemme sitten parin viikon päästä vietettäville 75-vuotisyhteissynttäreille!

Sitruuna-marenkikakku

Ainekset

Pohja
3 1/2 dl
vehnäjauhoja
1 3/4 tl
leivinjauhetta
110 g
voita
2 tl
sitruunankuoriraastetta
2 dl
sokeria
2 dl
munaa
3/4 dl
maitoa
1/2 dl
sitruunamehua
Väliin
1 dl
sitruunatahnaa (lemon curd)
Italialainen marenki
3 kpl
kananmunan valkuaista
2 1/2 dl
sokeria
1 dl
vettä
Muut ainesosat

Tee näin:

Valmista ensin kakkupohja. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen ja vuoraa 20-senttisen irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla.

Ota voi, munat ja maito ajoissa huoneenlämpöön.

Pese sitruuna huolellisesti, raasta sen kuori. Yhdistä kulhossa vehnäjauhot ja leivinjauhe, laita sivuun.

Vatkaa huoneenlämpöinen voi, sokeri ja sitruunan kuori vaaleaksi vaahdoksi muutaman minuutin ajan. Lisää munat yksi kerrallaan samalla vatkaten.

Yhdistä maito ja sitruunamehu kulhossa. Lisää sen jälkeen vuorotellen jauhoja ja nestettä kolmessa erässä, aloittaen ja lopettaen jauhoseoksella. 

Kaada tasaiseksi sekoitettu taikina vuokaan, tasoita pinta lastalla. Paista uunin keskitasolla n. 30-35 minuuttia. Anna kakun jäähtyä hetki vuoassa, poista sen jälkeen ritilälle jäähtymään täysin.

Jos tarjoilet kakun vasta seuraavana päivänä, kääräise se tuorekelmuun ja laita jääkaappiin.

Valmista italialainen marenki. Vaahdota (huoneenlämpöiset) valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Mittaa kattilaan sokeri ja vesi, kuumenna seosta kovalla lämmöllä n. 5 minuutin ajan tai kunnes seos on 115-asteista.

Kaada 115-asteinen sokeriliemi valkuaisten sekaan ohuena nauhana samalla vatkaten. Tässä kohtaa helpottaa suuresti, jos käyttää yleiskonetta eikä käsivatkainta… Vatkaa seosta niin kauan kunnes marenki on jäähtynyt. Tähän menee useita minuutteja, arviolta n. 10 minuuttia.

Halkaise jäähtynyt kakku ja levitä toisen puoliskon päälle sitruunatahnaa tasaisesti. Pursota tai levitä puoliskon reunalle marengista rengas, nosta sitten toinen puolisko päälle. Levitä loput marengista kakun päälle ja reunoille, keskelle voi jättää reilumman keon. Kuumenna marengin pintaa vielä tohottimella edestakaista liikettä tehden.

Kommentit (16)

  1. Krista A

    Oi miten ihana kakku löytyikään googlailun päätteeksi! ^_^ Jotain juuri tällaista mietin omaksi synttärikakuksi, jesjesjes, kohta kauppaan ja huomenna pyöräytetään kakku!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *