Blogit
Lunni leipoo

Onnea ylioppilaille!

Huomenna monet ahkerat opiskelijat saavat palkinnon monen vuoden kovasta työstä, ja saan itsekin todistaa, kun meidän lukion 104 nuorta painaa valkolakit päähänsä. Monissa kodeissa varmaan leivotaan viimeistä päivää, ja itsellänikin on tänä iltana vielä hieman leivontahommia tiedossa. Teen tutun ylioppilasjuhliin tosi helppoja ja yksinkertaisia ylioppilaslakkikeksejä tuoreen ylioppilaan toiveesta, ja käytin keksiohjeena vakkarikeksiohjettani. Ohjeella saa aina takuuvarmasti hyvät, pehmeät ja maistuvat keksit. Näin helteillä tosin voitaikinan jäähdyttäminen on tärkeää, ja taikinaa saa kaulinnan lomassa laittaa aina välillä kylmään jäähtymään.

Ylioppilaslakkikeksien pelkistetty koristelu syntyy, kun pyöreän keksin pään kastaa tummaan suklaaseen ja viimeistelee valkoisella, pienellä helmellä. Minulla on Dr. Öetkeriltä strösseleitä koko loppuelämäkseni, ja näidenkin koristeluun löytyi kaapista juuri sopivia valkoisia helmiä.

Tsemppiä kaikkien leivontaurakkaan ja nauttikaa huomenna päivästänne  – valmistuitte sitten itse tai vaikka jos oma lapsi saa lakin päähänsä. 

Näissä kuvissa vilahtaa myös kiva kesäjuomatuttavuus, josta sain suosituksen työkaveriltani. Raparperinen kuohujuoma sopii vaikka ylppäreihin tai muihin kesän juhliin – kylmänä nautittuna juoma on erinomaista! Pullon tunnistaa raparperin kuvasta ja kivasta klipsikorkista.

Vielä tuhannesti onnea valmistuville! Ottakaa ilo irti päivästä ja maistelkaa kakkua aina vieraiden kestitsemisen välissä!

Ylioppilaslakkikeksit

Ainekset

260 g
vehnäjauhoja (4 dl)
225 g
voita
60 g
tomusokeria (1 dl)
1 tl
vaniljasokeria
Lisäksi
100 0
tummaa suklaata
0
valkoisia nonparelleja
Muut ainesosat

Tee näin:

Ota voi ajoissa huoneenlämpöön.

Vatkaa voita hetken aikaa kunnes se on pehmeää. Lisää sokeri ja vaniljasokeri pehmenneen voin joukkoon ja vatkaa parin minuutin ajan, kunnes seoksesta tulee vaaleaa ja kuohkeaa.

Lisää jauhot joukkoon ja kääntele huolellisesti.

Muotoile taikinasta pallo ja litistä sentin-parin paksuiseksi levyksi, kääri tuorekelmuun ja anna levätä jääkaapissa noin tunnin ajan.  

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Ota taikina kylmästä ja kauli jauhotetulla alustalla, käännä aina 90 astetta myötäpäivään kauliessasi. Kauli noin muutaman millin paksuiseksi levyksi ja leikkaa muotilla paloja.

Laita uuninpellille ja vie hetkeksi kylmään ennen paistamista, jotta keksit pitävät muotonsa uunissa.

Paista uunissa n. 8 minuutin ajan. Jäähdytä ritilällä.

Sulata suklaa joko vesihauteessa tai mikrossa, dippaa puolet jäähtyneestä keksistä suklaaseen ja viimeistele strösselihelmellä. Anna jähmettyä (ja säilytä) jääkaapissa.

Kommentit (2)

  1. nami-hiiri

    eilen klo 19.42, kirjoitin väärään postaukseen….oikaistaanpa nyt:

    Sitä jäin miettimään, että miksi ihmeessä taiturimainen ’Lunni’ laittoi valkoiset nonparellit pikkuleipiin/ylioppilas lakkeihin, kun kultaisiakin löytyy ?
    Tunnustan, että toisinaan halkaisen todella hiuksia eli itselleni olen hyvinkin ankara.
    Resepti on testattu ja makoisaksi havaittu 🙂

  2. annamaria

    Heh nami-hiiri, en tullut huomanneeksikaam tätä yksityiskohtaa! 😀 Jokin lakeissa hämäsi (näissä kuvissa esiintyvissä on vielä paksumpi lippa kuin juhliin menneissä), mutta se se olikin!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *