Blogit
Lunni leipoo

Naapurin avajaisissa (naapurissa)

Tänään tuli torstai-illan kunniaksi piipahdettua äidin seuralaisena Stockmannin taakse avatussa Naapuri-nimisessä lifestyle-liikkeessä, jossa neljä liikettä ovat yhdistäneet voimansa entisen One Wayn tiloissa. Naapuri on melkeinpä minun naapurissani, ainakin samalla kadulla (Tuomiokirkonkatu 24 Tampereella). Liikkeet ovat lifestyle-tyylinen Putiikki Rannalla, vaatteita myyvä Minzi, antiikkiliike Anna-Stiina sekä oikein kivalta vaikuttava kahvila Bistro Naapuri.

Neljä liikettä toimivat kivasti yhdessä, ja ostosten lomassa pääsee kätevästi käymään kahvilla ja kakulla tai lounaalla. Bistro Naapurissa tulen aivan takuulla käymään uudelleenkin: tiskissä oli raakaleivonnaisia ja itse tehtyjä todella herkullisen näköisiä kakkuja (valkosuklaa-vadelmakakkua täytyy ainakin testata), ja lisäksi Bistro Naapurista saa esimerkiksi täytettyjä pitaleipiä, salaattia ja Johan&Nyströmin teetä. Viinejäkin löytyy! 

Kaikista neljästä liikkeestä olisi löytynyt vaikka mitä: Putiikki Rannalla myy kivoja merkkivaatteita mutta sen lisäksi myös pientä kodin tavaraa kuten Nicolas Vahe -tuotteita. Minun on pitänyt jo hetken ostaa itselleni uusi Bialetti-kahvinkeitin mutta ihastuin Nicolas Vahen söpöön 2-3 kupin mutteripannuun. Putiikki Rannalla -liikkeessä oli avajaisten kunniaksi kaikki tuotteet -20 %, joten kahvipannu maksoi alennuksen jälkeen vain n. 23 euroa.

Minzissä myydään merkkivaatteita ja kivan näköisiä koruja, ja antiikkiliike Anna-Stiinassa on sekä antiikkia että uutta sisustustavaraa sekaisin. Yritin pysytellä houkutuksista kaukana ja tyydyin ostamaan vain kahvipannun ja maistelemaan kahvilan herkkuja! Käykääpä muutkin tamperelaiset ja Tampereella vierailevat katsomassa, miten viihtyisä paikka on kyseessä. Ja teidän pitää ehdottomasti maistaa tuota marjaisan sitruunaista raakaleivosta, se oli aivan täydellistä!

Kommentit (4)

  1. Tiina Garvey

    Jes, tällä vinkillä oli nappi ajoitus – olen tulossa viikonlopuksi Tampereelle käymään. Täytyy mennä ihastelemaan ja hypistelemään kauniita tavaroita tuonne. Hauska päästä vanhan kotikaupungin maisemiin. Kiitos vinkistä!

  2. ida365

    Tuo bistro Naapuri oli kyllä kovin soma! Söin herkullisen ja hyvänkokoisen salaatin ja latte oli superia. Ai että, kivaa kun Tampereelle tulee uutta! 🙂

  3. annamaria

    Tiina: Hauska kuulla, toivottavasti pääsit piipahtamaan!

  4. annamaria

    Ida: Oi, latte pitää siis vielä testata! Mäkin olen aina innoissani jokaisesta uudesta kahvilasta, ravintolasta tai putiikista.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *