Blogit
Lunni leipoo

Milanon tärpit

Keväisestä Milanosta on palattu myös melko keväiseen Suomeen! Vierailin ensimmäistä kertaa näin pohjoisessa Italiassa – minulle tutumpaa aluetta on etelämmässä sijaitseva Toscana. Pohjoinen suurkaupunki Milano ei todellakaan pettänyt vaan lunasti kaikki lupauksensa ja paljon enemmän. Nähtävyydet ovat kivan lähellä toisiaan, ja ylhäällä näkyvältä Milanon Duomolta pääsee kävellen Galleria Vittorio Emanuelelle (yksi maailman vanhimmista ostoskeskuksista, kaunein ainakin!), oopperatalo La Scalalle, upealle linnoitukselle Castello Sforzescolle ja sieltä alkavalle Sempionen puistolle.

Kuten muuallakin Italiassa, kahviloita ja erilaisia ravintoloita on kaikkialla (ristorantet ovat hienompia ravintoloita, kun taas trattoriat ja osteriat tarjoavat arkisempaa ruokaa), ja kaksi henkilöä syö hyvin sekä juo viiniä helposti 30 eurolla. Jo tähän aikaan vuodesta pyötiä oli katettu pihalle, ja lämmitetyllä ja katetulla terassilla tarkeni nauttia pastaillallista. Milanolla on omat perinteiset ruoka-annoksesta, joista tunnetuimpia ovat risotto alla milanese (sahramirisotto), cotoletta alla milanese (leivitetty vasikanleike), ossobuco sekä juuri visiitillemme ajoittuneiden karnevaalien aikaan tarjottava makea herkku chiacchiere, joka maistuu aivan suomalaiselta tippaleivältä.

Ruokaa rakastavan matkustajan tärppejä ovat seuraavat:

  1. BreraRavintola-alue aivan kävelymatkan päässä Duomolta. Esimerkiksi Via Fiori Chiari -kadulla on paljon pieniä osterioita ja trattorioita, joissa syöt illalla tunnelmallisessa valaistuksessa täysissä ravintoloissa.

  2. Navigli: Milanon kanavilla on paljon kivoja ravintoloita, ja Naviglin alue on iltaisin vilkas. Nauti Naviglissa kätevä aperitivo eli juoman hintaan kuuluva noutopöytä. Eri ravintoloissa aperitivo toimii eri tavalla, mutta esimerkiksi yhdessä paikassa Naviglissa ostimme 10 eurolla valitsemamme juomat ja saimme nauttia kaupan päälle italialaisia herkkuja (focacciaa, bruschettaa, makkaroita, pastaa, pinaattimunakasta, juustoja…) noutopöydästä.

  3. La Prosciutteria: Useastakin italialaisesta kaupungista löytyy La Prosciutteria -niminen ravintola, jossa pääsee nauttimaan italialaisista leikkeleistä ja juustoista. La Prosciutteriasta saa rennon, aidon italialaisen ja edullisenkin illallisen, ja homma toimii yksinkertaisesti näin: tilaat joko pienen, keskikokoisen tai ison laudallisen leikkeleitä, jotka leikataan tiskillä juustojen ja muiden lisukkeiden kera silmiesi edessä ja asetetaan kauniisti esille. Meidän suuri leikkelelautamme maksoi 15 euroa per henki, eikä jäänyt nälkä (edes isokokoiselle miehelle). La Prosciutteria löytyy Milanosta Corso Giuseppe Garibaldilta.

  4. Panini: Milanossa ihmiset syövät lounaaksi paljon täytettyjä leipiä, joita saa herkkukaupoista, kahviloista ja supermarketeista helposti mukaan. N. 3-4 euroa maksavat täytetyt leivät on tehty joko vaaleaan patonkiin tai focacciaan, ja runsailla täytteillä panini toimii pienenä lounaana.

  5. Como-järvi ja Bellagio: Vain tunnin junamatkan päässä Milanosta on kaunis järvialue Como, jota ympäröivät kuvankauniit värikkäät talot ja vuorijonot. Ota juna Milanon juna-asemalta Varennaan ja aja lautalla Bellagion satumaisen kauniiseen kylään. Bellagiossa on paljon pikkupuoteja, kahviloita ja ravintoloita.

Aperitivo ja Navigli

La Prosciutteria

Tiramisu

Törkeän hyvä quattro stagione -pitsa ja Bellagio

Onko muita Milanon-kävijöitä? Mitä muita vinkkejä jakaisitte?

Kommentit (1)

  1. Annin Uunissa

    Ihana matkapostaus! Ja mitä ruokia! Italia on kulinaristin taivas. Varattiin juuri lennot Milanoon toukokuulle. Ajetaan sieltä Gardajärvelle, jonne menemme ystävän häihin 🙂 En malta odottaa!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *