Blogit
Lunni leipoo

Mausteisen makeat sahrami-valkosuklaapullat

Vuoden 2015 ensimmäinen postaus!

Tämä postaus on vahingossa jäänyt julkaisematta joulun aikoihin, mutta koska pullat olivat niin maistuvia, haluan julkaista ohjeen näin seuraavankin vuoden puolella. Väittäisin, että sahrami käy oikein hyvin myös talven aikaan eikä vain joulun makuihin. Ruotsissa varsinkin leivotaan joulun aikoihin erilaisia sahramilla maustettuja pullia, joista tunnetuimpia ovat varmasti s-kirjaimen muotoiset perinteiset lussekatt-pullat. En ole itse asiassa aikaisemmin leiponut sahramilla, vaikka olen jo kauan halunnut kokeilla sitä juuri pullataikinassa. Halusin tehdä jotakin hieman mehevämpää kuin pelkkiä pullia, ja löysin Arlan ruotsalaisilta sivuilta ihanan kuuloisen pullaohjeen, jossa pullien täyttenä on voita ja valkosuklaata. Ei voi mennä metsään sahramin, valkosuklaan ja reilun voimäärän kanssa!

style=”text-align: left;”>

Pullat olivat hyviä ja niistä pari säilyi pakkaseenkin asti. Toisen pellillisen valitettavasti poltin, mikä oli aika hauska sattuma, sillä juuri samana päivänä olin kirjoitellut blogiin tekemistäni keittiömokista…  Pahoittelen myös kuvien laatua, koska olen nyt reissussa eikä minulla ole omaa kuvanmuokkausohjelmaa matkassa olevalla koneella. Kauhea eroahdistus Photarista!

Sahrami-valkosuklaapullat

Ainekset

Taikina
50 g
hiivaa
5 dl
maitoa
250 g
maitorahkaa
100 g
voita
1 g
sahramia (2 pussia)
1 1/2 dl
sokeria
17 dl
vehnäjauhoja
Täyte
50 g
voita (huoneenlämpöistä)
200 g
valkosuklaata
Lisäksi
1 kpl
munaa
1 dl
mantelirouhetta
Muut ainesosat

Tee näin:

Sulata voi. Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon ja lisää joukkoon sahrami, sulatettu voi, sokeri sekä rahka. 

Sekoita puuhaarukalla joukkoon noin puolet vehnäjauhoista ja sekoita voimakkaasti. Lisää sitten loput jauhot vähän kerrallaan käsin vaivaten. Vaivaa kunnes taikina on kimmoisaa ja irtoaa käsistä sekä kulhon reunoista.

Peitä taikina ja anna kohota vedottomassa paikassa n. 30 minuuttia tai kunnes taikina on kaksinkertaistunut kooltaan. 

Jaa kohonnut taikina kahteen. Kauli jauhotetulla alustalla kahdeksi n. sentin paksuiseksi, suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä levyjen pinnalle huoneenlämpöinen voi ja rouhittu valkosuklaa. Rullaa tiukalle rullalle ja leikkaa kumpikin n. 20 palaan. 

Aseta pullat paperimuotteihin ja anna kohota liinan alla n. 20-30 minuuttia. 

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. 

Voitele kohonneet pullat munalla ja ripottele päälle mantelirouhetta tai mantelilastuja. Paista uunissa n. 5-8 minuuttia. Anna jäähtyä ritilällä.

Kommentit (2)

  1. sari kalliomäki

    Olen ihastunut sahramiin, sillä sen avulla voi maustaa ja värjätä niin monenlaisia ruokia ja leivonnaisia. Omenoistakin tuli vallan ihania. Ja valkosuklaatakin vielä, nam.

  2. annamaria

    Sari: Minä taisin hurahtaa sahramiin kanssa, kyllä helposti maksaa sen kolme euroa kun saa niin upean värin ja maun.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *