Blogit
Lunni leipoo

LähelläDELI

Miten vasta nyt eksyin Kaunaisissa minulle suositeltuun kahvilaan, vaikka olen asustellut täällä arkipäivät jo elokuusta saakka? Paikka ei yksinkertaisesti osunut silmiini, vaikka kävin yläkerrassa salilla, tai sitten olen aina ollut niin myöhään liikkeellä, että kahvila on ollut suljettuna.  Joka tapauksessa, yhtenä päivänä pääsin valoiseen aikaan lähtemään töistä ja muistin LähelläDELIn. Koukkasin kahvilan kautta kotiin, ja ihana että kävin.

Kahvilassa oli ihanan välitön ja symppis tunnelma, ja ihmisiä kävi tiheästi syömässä joko makeita herkkuja (itse valmistettuja), lounasta tai vaikka täytettyjä leipiä.  Kahvilassa suositaan lähellä tuotettua ja luomua, ja minuun erityisesti vetoaa itse tekeminen. En halua syödä enää yhtäkään ketjukahvilan kuivaa kanelipullaa, elämä on siihen liian lyhyt!

Lähestyvän laskiaisen kunniaksi maistoin luomulaskiaispullaa (mantelimassalla).  Toivottavasti muistan ja ehdin jatkossa LähelläDELIin istuskelemaan. Käykää kauniaislaiset (?) tai espoolaiset jos ette ole vielä käyneet. Kahvila on Granin keskustassa, ostoskeskuksen kanssa samassa rakennuksessa!

Jee, täältä saa tanskalaista Lakrids-lakua! Ihan täydellinen lahjaidea.

Kahvilan myyjä sanoi, että minun olisi pitänyt tulla kuvailemaan mieluummin heti aamusta, kun kaikki tiskit notkuvat herkkuja. Tämä onkin hyvä vinkki – ensi kerralla kun piipahdan kahvilassa kuvailuaikeissa, menen heti aamusta. Mutta kovin herkulliselta näytti tiski näin iltapäivälläkin: suolaisia ja makeita herkkuja on ihan jokaisen makuun.

Ja tämä luomulaskiaispulla… ai että, täydellinen! Ei liian iso tai liian makea ja juuri sopivan mehevä.

Kommentit (11)

  1. Lilliii

    Tuo on kyllä viihtyisä paikka! Harvoin tulee käytyä mutta keliaakikkona ilahduttaa gluteenittomat tuotteet, suolaiset piirakat, sämpylät, mutakakku yms. Tosi paljon löytyy gluteenitonta 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *