Blogit
Lunni leipoo

Kardemummaiset mustikka-rahkapullat

Palmusunnuntai on vietetty ja pääsiäistä alettu viimeistään nyt suunnitella! Oma pääsiäiseni sujuu varmasti hyvän ruoan, leipomisen ja lepäämisen merkeissä (ainakin jos saan kaikki rästityöt pois alta ennen loman alkamista), ja mikäs muukaan leivonnainen kuuluisi yhtä olennaisesti pääsiäiseen kuin rahkapulla! Rahkapulla on oma lempparini, ja tykkään tehdä isoja pullia joissa on jättimäinen rahkakeskusta.

Meiltä Maku.fi:läisiltä kysyttiin uusimmassa Maku-lehdessä omia suosikkejamme pääsiäisherkuista, ja minun oli helppo nimetä rahkapullat omaksi lempparikseni. Nämä pullat olivat hyviä, mutta kuivahiiva ei kohottanut pullia ihan yhtä pehmoisiksi kuin olisin tykännyt. Vannon siis edelleen tuorehiivan nimeen (ja suosittelen sitä näissäkin käyttämään).

Haluaisin kuulla teiltä, mitä leivotte pääsiäiseksi! Aiotko kokeilla jotain uutta vai vannotko jonkin suosikin nimeen?

Mustikka-kardemumma-rahkapullat

Ainekset

200 g
voita
5 dl
maitoa
50 g
hiivaa
2 dl
sokeria
1 rkl
kardemummaa
15 dl
vehnäjauhoja
Täyte
400 g
vaniljarahkaa
2 kpl
munaa (säästä hieman voiteluun)
1 1/2 dl
mustikoita
Muut ainesosat

Tee näin:

Lämmitä maito ja voi varovaisesti kattilassa noin kädenlämpöiseksi.
Liota hiiva joukkoon ja lisää kardemumma ja sokeri.
Sekoita puuhaarukalla joukkoon osa jauhoista ja alusta sitten loput käsin, lopeta jauhojen lisääminen, kun taikina tarttuu kulhosta ja tuntuu kimmoisalta.
Anna taikinan kohota noin kaksinkertaiseksi (n. 30 minuuttia).
Jaa kohonnut taikina 12 osaan, pyörittele pulliksi ja jätä reilusti kohoamisvaraa. Anna kohota n. 30 minuuttia.
Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Painele pulliin syvennys lasin tai muun keittiökapineen avulla, voitele pullat munalla (ota hieman munaa talteen rahkaseoksesta). Yhdistä rahkat ja muna, sekoita tasaiseksi.
Täytä syvennykset rahkalla ja tiputtele päälle muutama mustikka (tuoreena tai pakasteena).
Paista keskitasolla n. 10-15 minuutin ajan.

Kommentit (3)

  1. Orvokki

    Niin herkullisen näköisiä, vaikka en olekaan mikään rahkapullafani! Ehkä pitäisi kokeilla uudestaan joskus… Mun pääsiäisperinne on mangojuustokakku, sitä on aina vaan ihan pakko tehdä 🙂 lisäksi varmaan jotain persikasta/mangosta + rahkasta…

  2. Kaura

    Aivan ihastuttavan keväisen näköisiä. Pitääkin leipoa pitkästä aikaa rahkapullaa. Voisin vaihtaa mustikat vadelmiin tai puolukkaan.

  3. Mrs Suvi

    Rakastan rahkapullia ja nämä näyttää todella ihanilta <3

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *