Blogit
Lunni leipoo

Cloettan uutuudet ja karkkiraati

En häpeä myöntää, että olen varsinainen karkkihiiri vielä yli 25 vuoden iässäkin. Pienenä unelmoin aikuiseksi kasvamisesta sen takia, että voisin ostaa itselleni Makuunin ja syödä karkkeja suoraan laatikoista. Söin myös kaikki vanhempien ja isovanhempien karkkikätköt tyhjiksi, ja jos kätköt oli tyhjennetty, kaakaojauhekin kävi hyvin korvikkeena. Minulla ja sokerilla on ollut hyvin läheinen suhde koko mun elämäni ajan, ja vieläkin hullaannun irtokarkkien hajusta huolestuttavan paljon. Nykyään kun leivon niin paljon, karkkeja tulee ostettua aika harvoin, ehkä kerran-pari kuukaudessa elokuviin tai koti-iltaa varten.

Sain viime viikonlopun alla jättimäisen karkkilähetyksen Cloetalta, ja paketti sisälsi uutuustuotteita. Pyysin kaveriani meille kylään ja pistettiin pystyyn karkkiraati: maisteltiin karkkeja yksi kerrallaan, ja minä kirjasin ylös huomiot. Jotkut pitävät viininmaistajaisia, minä sitten ilmeisesti karkinmaistajaisia.

1. Hyvää makumaasta – Puutarhan parhaat

Ensimmäinen maisteltava oli Hyvää makumaasta -pussi, jossa oli lähinnä raikkaan makuisia hedelmäkarkkeja. Plussaa karkkipussi saa siitä, että mukana oli myös vahvoja salmiakkikarkkeja. Pelkkä hedelmäkarkkipussi on aivan turha! Puutarhan parhaat on aika peruskarkkipussi, sopivan kokoinen mielestäni.

2. TV Mix – Romance

Seuraava karkkipussi on eräänlainen muunnos TV Mixistä, jonka alkuperäinen versio oli mulla ainakin pienenä vakkarieväs esimerkiksi koulun karkkipäivänä (kuinka hieno keksintö!). Mukana oli tosi kivoja uusia makuja (mm. verigreippi ja appelsiini), mutta jäimme hieman ihmettelemään, miten hyvin All sorts -lakut sopivat pussiin.

3. Cloetta Sprinkle – Black Raspberry sparks

Minä tykkään kauheasti Cloetta Sprinkle -suklaalevyistä, ja erityisesti salted icecream waffel -levy on ihan huippu. Tämä lakulta ja vadelmalta maistuva levy oli minun lempparini uutuuksista, ja tässä maistuu erityisesti vadelma (laku vähemmän). Tätä tuli syötyä jopa maistajaisten jälkeisissä pahoissa sokeri-overdose-tiloissa!

4. All sorts -lakupatukat

All sortseista minulle tulee mieleen lapsuus ja Oulun isovanhemmat, jotka toivat aina tuliaisiksi All sorts -karkkeja. Klassikoita saa nyt patukan muodossa kolmessa maussa: coco, pink ja choco. Patukat ovat mielestäni aivan samaa tavaraa kuin All sorts -pussin makeiset, ja oma lempparini on kookoksen makuinen coco. Nämä maistuvat varmasti lakupatukoiden ystäville!

5. Cloetta Crispy Bite Blueberry ja Cranberry

Nämä olivat Cloettan uutuuksista ehkä mielenkiintoisimmat: suklaapatukat, joissa on kokojyvävohvelia ja aitoa marjan makua. Ihan välipalapatukkoina en näitä vetelisi, vaan ihan täytenä herkkuna. Kismetmäisissä patukoissa maistui tosi kivasti sekä mustikan että karpalon maut, ja patukoiden ulkonäkökin on supernätti (ylin kuva). Crispy Bitet olivat toisen maistelijan suosikki uutuustuotteista!

Olettekos te maistelleet uutuuksia? Vai tuleeko koskaan edes ostettua karkkia?

Karkit saatu blogin kautta. 

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *