Laura R
Laura R

Kuukausi: marraskuu 2016

Adventtitunnelmaa makuuhuoneseen

Ensimmäinen adventti. Lupaus itselleni siitä, että voi laittaa vähitellen joulukoristeita. Aloitan, kuten olen niin monta vuotta aloittanut, makuuhuoneen ikkunalta. Sinne laitan Santtion mummulta perimäni kynttelikön. Tämän vuonna kynttelikön esillepano ei ollut aivan yhtä dramaattinen kuin…

  • 2

Jouluinen Piironki kivijalassa!

Kirjoitin teille eilen, että mietin pitkään suklaakakun syötyäni, että hyppäänkö sateesta autoon vai suuntaanko vielä kohti Aleksanterinkadun sitä päätä, missä harvemmin tulee vierailtua. Häpeäksi tämän tunnustan. Sen sijaan rakkauteni ja arvostukseni kivijalkakauppaa ja etenkin pieniä…

  • 0

Suklaakakkua Senaatintorilla

Helsingissä sataa nyt kolmatta, neljättä, viidettä tai jotain muuta päivää. Pimeys tuntuu kaiken voittavalta ja suorastaan ahdistavalta. Jotenkin lähes säälittää kaunis kaupunkimme, joka on jo pukeutunut ihastuttavaan jouluun ja tätä joulutunnelmaa siivittää tällä hetkellä vain…

  • 1

Kylpyhuone, josta ei tullut totta!

Se, että Tukholma on yksi suosikkikaupungeistani, se on tainnut kaikille käydä hyvin selväksi, mutta se, että kaupungista löytyy myös yksi suosikkilaattaliikkeeni, siitä ei niinkään ole tullut kirjoitettua. Fired Earth Nybrogatanilla, se se on. Käyn joka…

  • 2

Luonnon värikartta ei petä!

Mietin päivällä pihallani, että mikä tuossa roskiskatoksen kulmalla oikein viehättää. Ja kun keksin syyn, hain kameran. Vastaus oli yksinkertaisesti minun ikuinen sisustuksellinen sanomani; luonnon värikartta ei petä koskaan, ei koskaan. Aina joskus sitä kuulee jonkun…

  • 1

Ei sisustusta mutta silmälle suloista

Kun aloitin tämän blogin pitämisen likemmäs vuosi sitten, lupasin kirjoittaa teille kaikesta kauniista, itselleni tärkeistä asioista, matkustelusta ja suomenhevosesta. Jälkimmäisen rooli blogissa on ollut suorastaan vähäisin siitäkin huolimatta, että juuri kyseisen eläimen elämässä olen ollut…

  • 0

Kylmästä lämpimään

Tällä hetkellä Helsingin keskustassa sataa lunta ihan täysillä. Pyryttää niin, että tekisi mieli vielä päivän kahden treeninkin jälkeen lähteä ulos. Kuvan otin eilisaamuna klo 8. Pakkasta oli niin ikään kahdeksan astetta – pitkä lenkki oli…

  • 0

Aikuisuus vai ymmärrys…

Sunnuntai on hyvä päivä tehdä tunnustuksia. Ensin kehun itseäni ja ystävääni. Koska Päivi ei päästänyt minua eilisiltana pinteestä, niin huomasin lopulta lupaavani lähteä tänä aamuna lenkille klo 8. Ja koska me emme ole aivan ensimmäistä…

  • 0

Ihmeellinen elämä orkidean kanssa

Tunnen aika monia, jotka tykkäävät kovin orkideasta. Itse kuulun tähän porukkaan myös näin aikuisena, nuorena orkidea ei niinkään lämmittänyt mieltäni. Orkidea myös herättää keskustelua. Vaikka pidänkin kukista ja olen yleensä aika hyvin onnistunutkin niiden kanssa,…

  • 2