Vuosi 2018 kevät

Ihana luminen joulu alkaa olemaan omalta osaltani nyt ohi. Monethan kokee joulun jatkuvan vielä vaikka loppiaiseen, mutta kyllä itselleni paras joulu on se jouluun valmistautuminen. Tapanin jälkeen olen jo ihan valmis miettimään seuraavaa vuotta, ja siirtymään eteenpäin.

Sen kunniaksi onkin nyt aika käydä tämä vuosi läpi, ja sen jälkeen miettiä myös tulevaa. Olen nimittäin tässä (käsi suklaakipossa, ja nenä leffoissa kiinni,) suunnitellut taas uusia tavoitteita. Niistä sitten lisää myöhemmin.

Nyt kuitenkin palataan vielä vuoden 2018 kevääseen. Kaikenkaikkiaan tämä vuosi on ollut itselleni melko rankka ja stressaava, mutta myös erittäin isojen elämänmuutosten ja onnistumisten vuosi. Isoin juttu oli tietysti siirtyminen täysipäiväiseksi yrittäjäksi, ja kahvila-myymälä Korson Wanhan Aseman perustaminen. Tämä kaikki alkoi jo reilu vuosi sitten, ja kevät olikin jo isoa valmistelua, mainontaa ja suunnittelua.

Tammikuu:

Vuosi sitten tammikuussa elämäntilanteeni oli aivan eri kuin nyt. Pidin puotiani auki kotona vain muutaman tunnin viikossa, meillä asui hoitotyttö ja itselläni oli aikaa esim. sisustamiseen ihan erilailla kuin nyt. Alkuvuodesta tein silloinkin tavoitteita, jotka oli mm. vegaanihaaste tammikuussa. Tähän lähden tänäkin vuonna mukaan. Täysin vegaaniksi en siirtynyt, mutta sain paljon hyviä vinkkejä ja reseptejä. Nyt olenkin lähes vuoden ollut pääosin kasvissyöjä. Mikä on ollut paras päätös ja jatkuu edelleen. Lisäksi alkuvuonna laitoin haasteeksi itselleni lukea yhden kirjan joka kuukausi, ja joogata joka viikko. Kirjahaaste sujui kevään tosi hyvin, joogahaaste meni aivan pyllylleen, haha. 😀

Tammikuussa meille muutti myös kanarialinnut, ja sisustelin mm. Mikin huonetta.

 

Helmikuu:

Nestori aloitti osapäiväisesti päiväkodin, ja se taas muutti päivärytmiämme melko paljon. Itselläni oli aikaa kotona tehdä töitä, ja suunnitella tulevaa kahvila-myymälää. Päiväkotikuskausten myötä ostin ensimmäistä kertaa lainan kera oman auton. Helmikuussa korsolaiset saivat myös äänestää kahvilaamme Korso-leivosta. (joka on muuten nykyään aivan hitti!)

Helmikuussa tuli laitettua kotiin keväisempää fiilistä ja muutenkin siivottua erityisen paljon, koska valmistauduin Kenen kotona?-ohjelman kuvauksiin.

Maaliskuu:

Maaliskuussa hyppäsin reippaasti oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, ja osallistuin Kenen kotona?-sarjan yhden jakson kuvauksiin. Kokemus oli huikea ja ikimuistoinen ja kovassa pakkasessa kuvattiin pari päivää aamusta iltaan. Olen niin iloinen että osallistuin, ja edelleen olen tavannut jaksomme naisia silloin tällöin. Joten kuvauksista tarttui elämään myös uusia upeita ihmisiä.

Maaliskuussa ihana aurinkokin helli meitä, ja tuli kotona napsittua auringossa kylpeviä kuvia.

Maaliskuussa suunniteltiin jo kovasti tulevan kahvilan sisustamista ja järjestin kotona muutamalle naiselle valokuvauskurssin pätevän opettajan kera. Tuo kurssi oli todella opettavainen ja moni juttu onkin siitä jäänyt käyttöön, vaikka paljon myös unohtunut.

Maaliskuussa jo haaveilin puutarhahommista, enkä vielä arvannutkaan miten upea ja lämmin kesä olisikaan edessä.

Huhtikuu:

Huhtikuussa pääsikin jo vähän puutarhajuttujen makuun, kun kävimme Messukeskuksessa kevätmessuilla. Se on joka vuotinen perinne, josta on kiva aloittaa pihatöiden suunnittelu. Viime keväänä ehdittiinkin melko hyvin juttuja pihalla tehdä, mutta toki ne helteiden ja kahvila-myymälän takia loppukesästä sitten hiipui.

Huhtikuussa kirjoitin myös kaksi suosittua postausta ekopesuaineista, pyykkihuollosta ja mm. nykyisestä kollegastani Erikasta, joka pitää ekopuotia naapurihuoneessa. Nämä jutut voi lukea täältä ja täältä.

Toukokuu:

Huhti-toukokuun vaihteessa mulla oli ensimmäinen TET-harjoittelija, ja viikko olikin tosi tehokas ja opettavainen molemmille. Opin itsekin somen käyttöä lisää, ja tuon myötä olenkin esimerkiksi puotini Insta stoorit ottanut kunnolla käyttöön.

Toukokuussa olohuone siirtyi ulos, tein paljon pihahommia ja samalla järjestin kevään ekoja pihatapahtumia puodilla. Kävin myös Espoossa kukkasidontakurssilla. Kenen kotona?-ohjelmassa tutustuin floristi-yrittäjään Outiin, ja olinkin just Outin kurssilla Ison omenan vieressä Sitomo-kukkakaupassa. (Suosittelen!) Outi kävi myös nyt joulukuussa meillä puodilla pitämässä kranssikurssin.

Toukokuussa myös kasattiin kivimuureja pihaan, pystytettiin kasvihuonetta ja vihdoin olin sielä telkkarissakin Kenen kotona?-ohjelmassa. Tuo kyseinen jakso näkyy muuten vieläkin mtv:n sivuilla. Sieltä jakso 9 jossa kotimme on mukana.

Kesäkuu:

Kesäkuussa kaikki härdelli ja vauhti alkoi jo tuntua, ja kisaväsymystä oli jo ilmassa. Kaipasin jo niin lomaa. Mulla oli ihan vaikeuksia rentoutua, olin niin tukka putkella vedellyt jo pitkään, että aloin olla jo ihan ylikierroksilla.  Moni asia eteni mutta oli kesken, kuten kasvihuone. Sain Korson Wanha asema-sivuston auki. Kesäkuussa oli jo todella kuivaa, ja ihan blogiinkin hehkutin kun kerrankin satoi. 😀 Pidimme myös pienet kesäjuhlat.

 

Kevät oli jo siis todella vauhdikas tänä vuonna, ja kun nyt tässä itsekin käyn tätä vuotta läpi, niin ei ihme että välillä on “vähän” uuvuttanut. Tähän kaikkeen kun kuuluu paljon muutakin hommaa mitä ei tule mainittua. Kevät oli jo kovaa oman puodin markkinointia, kävin myös yrittäjäkoulua, suunnittelin tulevaa, treffailin tulevia yrittäjäkollegoita säännöllisesti. Pidin kässäkerhoa kerran kuussa, koitin pitää kodin jotenkin hallinnassa ja toki hoidin myös lapsia ja heidän asioita. Omien että sijoitetun lapsen. Tulevan työtilan sisustaminen oli myös jo päällä. Ravasin Ikeassa, hain väri-ja tapettinäytteitä ja keräilin pikkuhiljaa tavaraa tulevaan tilaan.

Pahin kiire ja stressi oli kuitenkin vasta edessä.

Lisää ensi kerralla.

 

-Henna-

 

 

 

ihmiset perhe-ja-suhteet
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *