Valmis pihasuunnitelma

*Kaupallinen yhteistyö: Greatroom

Vihdoin ja viimein pääsin tähän pihasuunnitelmamme esittelyyn! Mulla on kaikki päivät ja illat mennyt nyt pääosin sielä itse puutarhassa kuoppia kaivaen, suunnitellen ja ihaillen. Pihasuunnitelmaa olen selaillut tuhat kertaa, googlettanut kasvien kuvia ja pähkäillyt että mitä teen milloinkin. Kuitenkin niin, ettei tarvitse ottaa mitään stressiä siitä, että mitä ehtii. Tarkoitus onkin toteuttaa tätä vuosien ajan pikkuhiljaa, ilman stressiä. Edelliset postaukset aiheesta löytyy täältä ja täältä.

Olin kyllä tosi tyytyväinen Greatroomin Tarjan suunnitelmiin, ja itse valmis suunnitelma oli tosi selkeä. Toki paperilla asiat näyttää vähän erilaiselta kun kaikki on litteää, mutta kyllä siitä ymmärtää mikä on idea. Lisäksi tosiaan tarkoitus oli tehdä sellainen suuntaa antava suunnitelma, koska meidän maastosta ei tiedä mitä sieltä löytyy. Esimerkiksi kun olin kaivamassa kuoppaa pensas-aidalle, tuli yllättäen kallio heti maan pinnassa vastaan. Joten joudun nyt vähän uudelleen sumplimaan miten istutan. Kuitenkin suunnitelmasta tiedän mitä sinne laitan, täytyy vaan laittaa vähän erilailla.

Eli suunnitelmassa on paljon sora-aluetta, niinkuin näkyy. Vanhoihin pihoihin kuuluukin soratiet ja liuskekivet, niinkuin tässä onkin toteutettu. Koska piha on iso ja halusimme siitä helppohoitoisen, sora-alueita on paljon. Pyysin niitä myös siksi paljon, koska meillä on täällä tapahtumia ja kahvilatoimintaa, niin tasaista sora-aluettakin tarvitaan. Lisäksi nykyään ei saa ihan talon viereen istuttaa mitään, joten taloakin kiertää reilu sorareunus. Onhan taloa toki helpompi huoltaakin näin.

Toivoin myös oleskelualueita, ja niitä löytyy nyt monta. Terassimme jää tuttuun paikkaan, mutta alue päällystetään liuskekivillä. Lisäksi tulee kasvihuone, radan puolelle aurinkoon penkki, Koivujen alle pieni sora-alue ja huvimaja mäen päälle. Tulevalle saunallekin on katsottu jo paikka. Lisäksi miehelle on merkitty paikka autonkorjaukselle talon taakse, ja varaston taka-nurkassa on paikka kanalalle.

Kaikki kasvit on mietitty niin, että ne olisivat perinteisiä ja helppohoitoisia. Pyysin myös ruusuja, pioneita, paikat kukka-kaarille ja marja/hedelmätarhaa. Kaikkea tulee nyt runsaasti, ja pioneja ja ruusupensaan olenkin jo istuttanut. Myös pohjoispään pensas-aidat jo istutin. Pidän ideasta että aidaksi tule isotuomipihlajaa ja tuijia sekaisin. Tuijahan ei kuulu perinnepihaan, mutta sitä meillä jo on radan puolella. Nyt Tarja lisäsi niitä kivasti ryhmiin muuallekin, jotta tyyli olisi yhteneväinen. Uudet tuijat saavatkin vapaasti kasvaa, mikä lisää ihanan villin rentoa tunnelmaa pihaamme. Meidän pihaan kun ei kaivata pensaita joita saa jatkuvasti leikata viivasuoraksi.

Nurmikkoa tulee vain radan puolelle, ja sekin vain siksi että nurmikkoalueet mielestäni vähän kuuluu sinne “julkisesti näkyvälle”-osuudelle. Tosin siistit nurmikot oli ennen enemmänkin asema-rakennusten juttu. Meidän nurmikko saa kuitenkin olla myös vähän rönsyilevä, ei haittaa jos seasta löytyy muutakin pientä kukkaa, apilaa tms.

Asuinkasarmien pihaan kuului myös aikoinaan toki marjapensaat, omenapuut ja kasvimaat, ja samaa jatketaan. Tosin toivoin että satoa ei tulisi ihan järkyttävän paljon. Sillain että siitä riittää heti syötäväksi ja vähän varastoon, se riittää mulle. Tarja suunnittelikin aurinkoon sisäänkäynnin luota alkaen alueen johon tulee marjoja ja omena-ja kirsikkapuita. Kirsikkapuun halusin lähelle sisäänkäyntiä, on se niin kaunis kun kukkii. Toki tontille täytyy saada myös edes yksi rautatieomenapuu! Portille tulee pihlajat, ja tuoksuvia puita ja pensaita riittää. Kuten radan puolen jasmikkeet ja tuomi.

Lapsia ei tarvinnut suuresti huomioida, mutta pelialue on suunnitelmassa mukana. Se toimisi myös hyvänä kahvila-alueena tarvittaessa. Varaston seinustalle on suunniteltu kasvatuslaatikoita, ja seinien vierelle kasveja jotka kestävät katolta tippuvan lumen. Toivoin myös köynnöskasveja, ja niitä tulee puiden viereen ja kasvatuslaatikoihin talon eteläpäätyyn, jossa on autopaikat.

Kaikenkaikkiaan pihasta tulisi ihanan runsas, helppohoitoinen ja talon tyyliin sopiva. Joka puolella tuoksuu ihanalle, ja paikalle saadaan paljon perhosia ja mehiläisiä. Mäkisellä tontilla on monta ihanaa aluetta, jotka houkuttelevat tutkimaan kaikki nurkat ja istuskelemaan eri puolilla pihaa, oman fiiliksen mukaan. Pihasta tulee ihana rauhallinen keidas keskellä kaupunkia, enkä malta odottaa sitä kaikkea!

Olen niiiin tyytyväinen että lähdin etsimään pihasuunnittelijaa. Jos aiemmin olin pihan suhteen vain ahdistunut, niin nyt minussa on herännyt ihan täysillä pieni puutarhuri. Vaikka sain valmiin suunnitelman, se jättää silti myös tilaa luovuudelle. Ruukkukasvit valitsen itse, ja etsin hylätyistä tavaroista ideoita pihan koristeiksi. Esimerkiksi vanhat maalipurkit pääsevät kukkapurkeiksi, ja vanha harava kasvitueksi. Jos joku suunnittelijan valitsema kasvi ei miellytä, niin osaan ehkä kuitenkin vähän paremmin valita muuta tilalle, kun pääpiirteet on valmiina.

Juhannuksen jälkeen Tarja tulee vielä katsomaan pihamme läpi, jos sieltä löytyisi vanhoja perennoja ruohikon seasta. Katsomme myös miten omenapuut leikataan ja käydään läpi jos vielä tulee mieleen kysyttävää. (Tosin tämä ei kuulu enää samaan hintaan, vaan hän veloittaa tuntimaksuna tulevan käyntinsä.)

Yksi hyvä puoli tässä on myös se, että arvostan sadettakin erilailla. Ihanaa kun puutarhani saa vettä!

-Henna-

 

Kommentit (1)
  1. Vautsi, suunnitelma näyttää kyllä tosi hyvältä. Ja tykkään siitä erityisesti, että piha muodostuu kuosiinsa pikkuhiljaa. Kaiken ei tartte olla heti valmista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *