Uusi järjestys koululaisen huoneessa

Samalla kun viime viikonloppuna tuli siivottua juhlia varten kunnolla, nappasin Mikin huoneesta kuvat. Huoneessa on nimittäin pakon sanelemana tehty uusi järjestys.

Meillehän tuli muutama viikko sitten kaksi gerbiiliä, ja niiden häkki/terraario päätyi tuohon lipaston päälle. Ihan hyvä paikka sille, tosin tuo häkki on kyllä niille liian pieni… Olen koittanut tässä pohtia niille jotain uutta häkki-ideaa, tai kunnollinen jaloittelutila jossa voisivat viettää paljon aikaa. Täytyy Mikin kanssa vähän suunnitella… Siivotessa Mikin mustavalkoinen matto lähti. Olin niin kyllästynyt siihen kun se keräsi ihan kaiken karvan itseensä, eikä ollut ikinä paikallaan, joten nyt se lähti. Huone siistiytyi jo sillä, ja ihan hyvin pärjätään kesä ilman mattoa.

Toinen mihin kyllästyin, oli divaanin edellinen paikka tuossa keskellä lattiaa vähän vinossa. Edellisiä kuvia huoneesta täällä tuo eka kuva. Se näytti kivalta, mutta ei ollut ikinä paikallaan! Lapset juoksi sitä vasten täysiä ym, joten siirtelin sitä ihan kokoajan takaisin paikalleen. Lisäksi huone näytti aina epäsiistiltä jo sillä, että matto ja divaani oli aina ihan missä sattuu. Lasten kanssa sisustaminen on kyllä aina yhtä kokeilua, mikä toimii käytännössä, mikä ei. 

Nyt divaani on käytännöllisemmällä paikalla kun siitä ylettää myös pelata. Miki ainakin tykkäsi. Huoneesta on muuten myös viety pois keltainen ja punainen tolix-tyyliset jakkarat, tilalla Ikean kevyt pyörivä työtuoli. Sekin on käytännöllisempi koululaiselle. Jakkarat lähti ulkokäyttöön. 

Vielä haluaisin miehen rakentavan noiden rumien kissanvessojen tilalle sellaisen vanerisen laatikon, jossa olisi pyöreä oviaukko ja pienet jalat. Sellainen olisi niin söpö vaikka mintunväriseksi maalattuna! Katsotaan jos vaikka kesällä ehtisi. Sellaisen tekeminenhän on helppoa, mutta se tarvikkeiden hakeminen on aina jotenkin niin vaivalloista…

Bongasitteko muuten meidän neitin melkein joka kuvasta vahtaamassa gerbiilejä? Minnin lempipuuhaa, kun ei hiiriin pääse käsiksi. Gerbiili-raukat…

Nyt mun pitäisi mennä raivaamaan työhuonetta. Hirveä stressi, ensi viikolla pitäisi avata Koivukylässä pop up-puoti, puodin kevättapahtuma lähenee, tällä viikolla tuli kaksi kuormaa tuotteita kauppaan. Viikonlopuksi tarvitsee hommata kaikkea talkoita varten jne. En oikein tiedä mihin tarttuisi eka, liikaa kaikkea. Kyllä tää tästä, niinkuin aina. Viime tipassa mutta tehtynä kuitenkin.

-Henna-

Kommentit (2)
  1. Tweety Blue
    20.4.2017, 08:32

    Kivan näköinen huone! Taitaa teidän kissaneiti luulla, että gerbiilit hankittiin sen lemmikeiksi 🙂 Kissa pysyy virkeänä kun pitää vahdata niitä jatkuvasti…

    1. hennaasemalta
      21.4.2017, 13:54

      Kiitos! Joo niin taisi luulla. 😀 Eipä tuo kai haittaa, tosin luulisi että gerbiilit hermostuu kun toinen tuijottaa koko ajan…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *