Tervetuloa!

 

blogin aloitus pieni

Voi jee, täällä sitä ollaan, uudessa osoitteessa. Mun täytyy vähän opetella tätä vielä kylläkin, ja hiukan saattaa olla ongelmia näin alkuun sivujen näkymisessä eri laitteissa. Kaikki varmasti korjataan niin nopeasti kuin ehditään.

Eikö kuitenkin Meillä kotona-sivut näytä ihan kivalta? Itse ainakin tykkään, ja oikein odotan että illemmalla ehdin lukea muidenkin Meillä kotona-blogikollegoiden blogeja.

Alkuun voisin uusille lukijoille vähän kertoa kuka olen, ja mikä on koti asemalla.

Mä olen Henna, 31-vuotias nainen pääkaupunkiseudulta. Olen aikamoinen kotihiiri, pidän käsitöistä, askartelusta ja erityisesti kotini sisustamisesta. Tällä hetkellä olen kotiäitinä, mutta ensi syksyllä on tarkoitus palata töihin. Ennen äitiyslomaa toimimme vastaanottoperheenä väliaikaisesti sijoitetuille lapsille, ja sinne luultavasti aion palatakin.

Mulla on kaksi poikaa, 7-vuotias Miki ja 1-vuotias Nestori. Mulla on myös aviomies Sami. Sami hoitaa meillä kodin rempat, rikkinäiset koneet ja käy päivätyössä. Perheeseemme kuuluu myös koira Unto Hermanni sekä kissa Osku.

Koti Asemalla on kotimme Korson asemalla, vr:n vanha asuinkasarmi. Ostimme talon vuonna 2011 jolloin aloitin myös tämän blogini. Talo oli silloin autiotalo. Ulkoisesti melko rumassa kunnossa, mutta onneksi runko oli ihan hyvässä kunnossa. Talossa on kaksi huoneistoa, josta itse asutamme tätä isompaa huoneistoa. Talo toimi muutaman viimeisen vuotensa ennen meitä Korson tunnettuna eläinklinikkana. Joten jouduimme rakentamaan tänne keittiön ja muutenkin palauttamaan tämän taas asuinkäyttöön. Olemme tehneet pintaremonttia, maalanneet taloa, kunnostaneet vanhat ikkunat jne. Remontin vaiheista kerron sitten vielä myöhemmin lisää.

Koti Asemalla on myös tämä blogi. Alkuun blogin sisältö oli luonnollisesti pääosin remontista, meidän kaikki vapaa-aika kun oli pelkkää remppaamista. Nykyään teemme remonttia vain pienen osan ajastamme, joten ne jutut on vähentynyt paljon mutta remppajuttuakin välillä tulee kyllä. Sen lisäksi blogi kertoo pääosin mun sisustusjutuista, huonekalujen tuunailusta, käsitöistä, askartelusta, pihatöistä… Välillä vähän ruoasta ja vaatteista. Eniten blogissa taitaa kuitenkin olla perus perhe-elämää. Arkea, arjen iloja ja suruja, lasten touhuja ja mun ajatuksia.

Jonkin verran kiinnostukseni terveellisestä ruoasta, kestovaipoista ja yleensäkin ekoilusta näkyy blogissa myös. Välillä olen kirjoitellut meidän eläimistä, ja välillä lastenhoidosta. Kaikkea fiiliksen ja elämän mukaan. Sitä mitä meillä kulloinkin tapahtuu. Välillä olen avautunut vähän vaikeammistakin aiheista, kuten työstäni sekä sekundäärisestä lapsettomuudesta.

Pääosin blogi on kuitenkin sitä arjen hyvää puolta. Pieniä iloja, uusi tulppaanikimppu, puhdas koti, lasten riemua ja värikkäitä kotikuvia. Toivon että blogini parissa voit rentoutua, unohtaa hetkeksi arjen kiireet ja hypätä katselemaan kauniita kuvia ja pieniä arjen hetkiämme.

Mulla on paljon sisustusideoita ja kuvia jo odottamassa, palaan myös vähän niihin remppajuttuihinkin. Johan tässä itsekin saa uutta virtaa ja intoa!

Tervetuloa meille!

-Henna-

Kommentit (8)
  1. Pilviraitti
    20.1.2016, 15:15

    Onnea uuteen blogikotiin! Aamulla kävin jo täällä kurkkimassa, mutta eipä toiminut puhelimella. Nyt toimi. 🙂

    1. hennaasemalta
      20.1.2016, 18:13

      No hyvä jos nyt toimii!:)
      Kiitos paljon!

  2. Pionimetsän Tiina
    20.1.2016, 19:16

    Jihuu, nyt toimii! 🙂 Kivalta näyttää tämä uusi sivusto! Täytyy ajan kanssa tutkailla muitakin täältä löytyviä blogeja.

    1. hennaasemalta
      20.1.2016, 19:41

      Kivaa!:) Niin näyttää munkin mielestä! Blogitkin tuntuu olevan sopivasti erilaisia, kaikille jotakin.:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *