Pyykkihuollosta

Lueskelin tuossa eilen erästä Facebookin keskustelua pyykkihuollosta. Siinä kyseltiin että miten usein muiden kotona pyykätään. Jotenkin mua taas kerran alkoi masentamaan ne kommentit. Että miten moni sanoi pesevänsä koko perheen vaatteet joka päivän jälkeen, on ne sitten puhtaat tai ei. Lisäksi monien lapsilla vaihdetaan päiväkodin jälkeen puhtaat kotivaatteet, eli kahdet vaatekerrat päivässä pesuun vaikkei vaatteet olisi näkyvästi likaiset eikä haisevat. Nyt kun sitä ekologisuutta ja maailman huonoa vointia toitotetaan joka suunnassa, on jotenkin ikävää lukea tällaista.

Itse kun olen ihminen joka olen jo pitkään ihmetellyt tätä nykyihmisten tarvetta pestä, puunata ja pyykätä kaikkea koko ajan. Kaikki vaatteet menee joka päivä pesuun, lakanat vaihtoon vähintään kerran viikossa, suihkussa lotrataan joka päivä, pienet lapsetkin pestään hajustetuilla pesuaineilla päivittäin. Käsiä pestään käsidesillä, kotia hinkataan kunnon desinfiointiaineilla kiiltäväksi jne. Hiukan on meno muuttunut niiltä ajoilta kun koko perhe kävi kerran viikossa saunassa ja pesuaineena toimi tyyliin luonnollinen mäntysuopa ja palasaippua. En sanoisi että sekään on ainoa oikea vaihtoehto, mutta se kultainen keskitie on aika hyvä tie.

Meillä näissäkin asioissa on se maalaisjärki ja ekologinen ajatusmaailma. Alusvaatteet ja sukat pesuun joka päivä mutta muut vaatteet vasta kun ovat likaiset tai haisevat. Lapsilla siis useammin mutta meillä aikuisilla on montakin päivää jotkut vaatteet päällä. Välillä saatan laittaa puolikäytettyjä kaappiin kun haluan fiiliksen mukaan vaihtaa vaatteita.  Kun ei likaa ole, miksi pestä ja kuluttaa vaatetta ja tuhlata vettä. Suihkussa pienin lapsi käy kerran viikossa ellei ole likainen näkyvästi (peppupesut tietty eri asia) ja ihan saippua riittää, joskus pelkkä vesipesukin. Nestori on kärsinyt pahasta atopiasta, joten miksi turhaa kuluttaa ihoa. Pienet lapset eivät haise eikä hikoile, paitsi helteillä. Isommat lapset peseytyy tarpeen mukaan. Itse käyn suihkussa pari kertaa viikossa kun hiukset rasvoittuu. Suihkussa käytän nykyään myös pääasiassa ekologisia palasaippuoita ja palashampoita ja kainaloissa ekodeodoranttia. Eikä mun hiukset ole ikinä ennen voineet muuten näin hyvin. (Tästä aiheesta voisin tehdä ihan toisen postauksen.)

Kotona käytän ekopesuaineita. Vain vatsataudin jyllätessä, neuroottisena pesen kahvoja desinfiointiaineilla (mikä on varmaan turhaa.) Ekopesuaineina pyykinpesussa käytän pyykkiraastetta ja huuhteluaineena etikkaa. Etikka tekee pyykistä raikkaan ja pehmeän ja samalla pesukonekin puhdistuu. Käsitiskin pesen palasaippualla, pinnat ekosuihkeella jne. Lakanat pestään muuten parin viikon välein. Silti pyykkiä tulee ihan riittävästi tämän kokoisessa perheessä.

Ei me silti haista tai olla likaisia. Eikä muuten olla kovin usein kipeitäkään. Lapset pyörii lattialla eläinten kanssa, päiväkodissa ja kotona on samat vaatteet, ulkona saa syödä jääpuikkoja ja koira nuolee koko naaman lapsilta jos sille päälle sattuu.

Se miksi meillä eletään näin, siihen on monta syytä. Ensinnäkin rehellinen laiskuus. Vihaan pyykkäämistä mun onnettoman pienessä pyykkikomerossa eikä meillä ole edes kuivuria. (Tosin haaveissa olisi hankkia jotta saa karvat pois vaatteista ja pyykkitelineet pois. ) Toiseksi vaatteet kärsii pesusta, varsinkin nykypäivän huonolaatuiset vaatteet. Ihokin kärsii suihkuttelusta ja hiukset rasvoittuu helpommin mitä useammin niitä pesee. Kolmanneksi en usko että tämä nykypäivän jatkuva peseminen tekee pöpöillekään hyvää. Kun pesee jatkuvasti jotain, pesee ja tuhoaa myös niitä hyviä pöpöjä jotka kuuluu ihmisen iholle, ja vastustuskyky heikkenee. Viimeisenä oikeastaan tärkein syy, ekologisuus. Pyykinpesuun ja suihkutteluun kuluu ihan hirveästi vettä, eikä sitä tietenkään pidä tuhlata turhaan. Kaikki desinfioivat pesuaineet ovat epäekologisia ja imeytyy myös ihoon. Plus että mitä enemmän pesuainepurkkeja, sitä enemmän jätettä.

Viime syksynä pääsin Outi Pyyn ekologinen vaatehuolto-luennolle, ja olen törmännyt myös hänen blogiinsa. Suosittelen lämpimästi lukemaan. Jokin aika sitten luin sieltä hyvän tekstin myös vaatteiden elastaanista, ja se sai mut tutkimaan jatkossa tarkemmin vaatteiden elastaania ja välttämään sitä. Olenkin Outin juttujen kautta entistä enemmän kiinnittänyt huomiota vaatehuoltoon. Tässä hyvä teksti. Pesen omia vaatteitani vielä harvemmin. Pyrin tuulettamaan vaatteet jotka ei tarvitse suoranaista pesua. Villavaatteita en enää oikeastaan pese, aiemmin pesin 1-2 kertaa vuodessa. Niissäkin yleensä riittää tuuletus. Pyrin kaikkien vähän parempien vaatteiden alla käyttämään aluspaitaa, joten pesen vaan aluspaidan ja tuuletan päälipaidan. Farkkuja pesen vain jos näkyvää likaa. Nykyään useimmissa farkuissakin on sitä elastaania, ja sehän vain kärsii jatkuvasta pesusta.

Tärkeää on myös tietenkin se että ostaa laadukkaita vaatteita jotka kestää vuosia. Tästä aiheesta olenkin kirjoitellut täällä. En osta enää halpoja “villa”vaatteita, vaan omistan nykyään kaksi Alpan ajatonta neuletta jotka mulla on täällä viileässä talossa päivittäin käytössä, mutta jotka ei mene miksikään. (Joita en ole myöskään pessyt kertaakaan.) Kaupassa tunnustelen näyttääkö kangas huonolaatuiselta ja suosin laatua, esimerkiksi NOSHia joka kestää pesusta toiseen siistinä. Hiukan ostan edullisesti jotain ns. muotivaatteita joihin tiedän kyllästyväni suht nopsaa mutta ajattomat paidat ym ostan laadukkaana. Tosin halpavaatteissakin on eroja, jotkut näyttää jo kaupan henkarilla kulahtaneelta. Fleeceä en enää osta koska niistä irtoaa mikromuovia juomaveteemme ja meriin, ja fleece ei hengitä. Mieluummin villaa koko perheelle.

Joten näin Facebookin keskustelusta pääsin tähän itselleni tärkeään aiheeseen, ekologisuuteen. Tästä kirjoittelen myöhemmin vielä lisää. Onko sulla samanlaisia ajatuksia kuin mulla? Jos taas peset pyykkiä päivittäin, olisi kiva kuulla miksi ja miten jaksat ne pyykkimäärät?

Mukavaa loppuviikkoa,

-Henna-

Kommentit (20)
  1. Itse olen pyrkinyt vaatehuollossa samaan,mistä kirjoitit. Alusvaatteet vaihdan kyllä joka päivä,mutta muuten mennään niin,että vaatteet pestään vain kun ovat likaiset. Ja useimmiten saan otettua jotkin tahrat pois ihan fairylla ja rätillä pois. Ja myös tuuletan vaatteet,jos ne ovat pari päivää olleet päällä ja likaa ei ole.
    Mua on alkanut myös kiinnostaa nuo palasaippuat yms,innolla odotan postausta aiheesta. Mulla on sen verran rasvoittuva päänahka ja olenkin lukenut jonkin verran noista,että voisivat olla mulle avuksi.

    1. hennaasemalta
      18.4.2018, 18:39

      Niinpä, eli aivan kuin meilläkin.
      Joo mä teen postauksen palashampoista pian, oon kyllä tosi tykästynyt niihin. Tosin kaikki merkit ei mulle ole sopineet, mutta siitä kerron sitten lisää. Itselläni on myös jonkinverran auttanut tuohon rasvoittumiseen, monilla olen kuullut että on auttanut paljonkin.

  2. Hei!

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta. 🙂

    Täällä pyörii kyllä kone ehkä turhan tiuhaa, mutta itse pyrin että vain oikeasti likaisia vaatteita pestään! Muille perheenjäsenille, miehelleni ja lapsilleni yritän myös opettaa samaa periaatetta. Meillä ollaan myös samoilla vaatteilla päiväkodissa, koulussa ja kotona. Lapset pyörii koiran kanssa samoilla matoilla! 🙂
    Toki tämä vuodenaika tekee pyykkivuoren suuremmaksi ja lapset ovat sen verran pieniä vielä että ruokaillessakin sattuu vahinkoja. Tästä syystä pyykkikone laulaa melko usein. Lisäksi pienen pyykkihuoltopisteen vuoksi yritän pyykätä tiuhaan että vuori ei pääsisi ylitsepääsemättömäksi.
    Aina kyllä hiukan ahdistaa konetta pyöräyttää jos se ei täyty lähes äärimmilleen, minkä vuoksi kerrytänkin saman värisiä vaatteita ennen kun pesen.
    Meilläkin käytetään ekologisia pesuaineita, minulle on tärkeää että pyykistä tulee oikeasti raikasta ja puhdasta. Olen jonkin aikaa käyttänyt Bioswipe sarjan Laundry liquid- pyykinpesuainetta. Aivan ihana tuote! Pyykistä tulee raikkaan tuoksuista ja säilyy pitkään raikkaana! Kyseinen tuote on henkilökohtaisesti minulle löytö, olen itse herkistynyt ja kyseinen tuote sopii minulle! Ihanaa kun saa nauttia ihanasta tuoksusta tulematta siitä kipeäksi. 🙂
    Sarjasta on myös muita tuotteita! Ne ovat ekologisia ja perustuvat probiootteihin ilman kemikaaleja! No mainittakoon että juurikin tuossa pyykinpesuaineessa on aivan jokin minimimäärä jotain kemikaalia, sen verran että se pitää pullon kyljessä mainita muttei juurikaan. Ensimmäinen pesuaine joka pesee ja pitää pyykin raikkaana!

    Oi mikä palopuhe! 😀

    Vedenkulutus hirvittää kans. Meidän isossa perheessä pyykki- ja tiskikone pyörivät todella usein. Tiskikoneessa pyörii Ecoverin pesutabletit.
    Pesulla käydään harvemmin, turha läträäminen on vähennetty minimiin. Itse kävin ennen päivittäin suihkussa mutta nykyään olen onneksi oppinut että pari kertaa viikossa minulle riittää. Pikkumuksut käyvät myös vain kerran, paitsi tosiaan tietty peppupesut useammin.

    Kaikenkaikkiaan ekologisempaan elämään pyritään!
    Vaatteet hommataan käytettynä kaikille, vain harvoin tarvitsee ostaa uutta.
    Tässä on hiukan tuottanut vaikeutta herkkyyteni hajusteille. Mutta ostan vaatteita melko harvoin käytettynäkään.

    Itse olen keräilijäluonne, mutta olen alkanut ahdistua kaikesta tavaran määrästä. Pyrin vähentämään tavaraa kodistani ja en osta mitään mitä en todella tarvitse. Tähän olen pyrkinyt.

    Aurinkoista kevättä! 🙂

    1. hennaasemalta
      23.4.2018, 21:48

      Tottakai pienet lapset aiheuttaa pyykkiä paljon enemmän, se vain kuuluu elämään. Meilläkin menee 3-vuotiaan vaatteet melkein päivittäin koneeseen. Kesällä varmasti menee vähintään kerran päivässä kun nuo rypeää tuolla pihalla aamusta iltaan.
      Täytyypä tutustua tuohon Bioswipeen, ei kuulosta nyt näin tutulta.
      Joo tuota tavaramäärää täytyisi munkin ihan oikeasti vähentää, se on mulla asia joka ei ole hyvin. Pääasia tietenkin että edes jossain ajattelee ja toimii ekologisesti, siitä sitten pikkuhiljaa parantaa tapojaan. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *