Puutarha-inspiraatiota

Tänään jotenkin ensimmäisen kerran tajusin miten lähellä kevät on. Sitä ei tässä vaiheessa jotenkin millään ymmärrä, kun ulkona on vielä hirveästi lunta. Vaikka sormet syyhyääkin päästä pihahommiin, niin ei tässä oikeasti ole siihen enää kauaa aikaa.

Tänään saatiin kaverin kanssa vähän esimakua keväästä. Käytiin Annalan huvilalla kahvilla ja kylvämässä tomaatinsiemen. Hyötykasviyhdistys järjestää siellä nyt kevään torstai, perjantai ja sunnuntai päivisin ohjelmaa. Tänään vuorossa oli tämä tomaatin kylväminen. Annalan huvila on ihana paikka Helsingissä hämeentiellä. Lisätietoja täältä.

Olen itse vielä todella epävarma näissä kylvöhommista ja muissakin puutarhahommissa. Siksi on ihanaa kun tällaista järjestetään. Opin heti pari niksiä, kuten miten sanomalehdestä kääritään kylvöastia. Opin myös että kylvö aloitetaan lämpimässä ja pimeässä. (Vein oman purkkini suihkuhuoneeseen jossa lattialämmitys) Me myös istutimme purkkiin kaksi siementä, ja niistä heikompi nypitään sitten pois myöhemmin. Jännityksellä odotan, tuleeko meille siemenestä vielä tomaatteja.

Nämä kasvatushommat on todella mielenkiintoisia, miten pikkuriikkisestä siemenestä voi vielä tulla tomaatteja. Joten suosittelen kaikille, joilla on edes parveke, kokeile! su 24.3 klo 11 Annalan huvilalla onkin teemana “perusta parvekepuutarha”. Varmasti kiva, jos sulla on parveke.

Puutarhaohjelmia voin suositella, Yle Areenalla on kaksi kivaa ohjelmaa: Iloa puutarhasta ja Puutarhakausi. Näissä on ihan vinkkejä oman puutarhan hoitoon. Lisäksi täytyy tietty taas suositella, ensi kuussa, 4-7.4 on Helsingin messukeskuksessa kevätmessut. Sinne tietty menen taas! Lisäksi yritän mennä Loviisan avoimiin puutarhoihin, joita on pitkin kesää. Ensimmäinen on su 26.5.

Mutta kuulkaas, jotain ihan muutakin on meidän perheellä keväällä tiedossa. Eilen katselin meidän Mikille synttärilahjaksi koko perheen kylpyläreissua, ja eksyinkin etelänmatkojen sivuille. Lähti niin halvalla matka Bulgariaan, että yhtäkkiä huomasin järkänneeni eläimille hoitopaikat, ja hommanneeni lentoliput! Tämä tulee siis olemaan ensi kuussa Mikin 11-vuotislahja, joten “Shhhh!”

Odotan jo reissua tosi ilolla. Me ollaan oltu viimeksi 3 vuotta sitten missään Ruotsia pidemmällä reissussa. Silloinkin Nestori oli niin pieni, että kaikki aika meni häntä valvoessa. Nyt pojat on tosi hyvän ikäisiä, voivat polskutella keskenään ja koko perhe saa reissusta enemmän irti. Matkaan kuuluu ruoatkin, joten nyt vaan mennään löhöömään, pelkät käsimatkatavarat mukana. Pesuaineet on kätevästi palamuodossa, hamam-pyyhkeet menee pieneen tilaan, parit paidat ja shortsit ja sandaalit, se on siinä. Niin ja tietty pino kirjoja. Viikko ihan täysin pään nollaamista. Voin vaan kuvitella miten energisenä palaan tuolta taas töiden ja puutarhan ääreen.

Toivomme myös että kesällä/keväällä meille muuttaisi uudet sijaislapsetkin, niin loma ennen sitä olisi kiva. Mies saisi jatkaa kotona oloa ja meidän elämä olisi kaikinpuolin täällä. Tuo on tosin ihan epävarmaa, kovin on ollut hiljaista sijoittavien tahojen puolelta vielä ainakin. Olen kyllä oppinut että sitten kun sieltä jotain kuuluu, niin alkaakin tapahtua tosi nopeasti, joten katsotaan.

Hassua miten viikko sitten olin kipeänä, ja oikeasti masensi ja itketti ja tuntui että yrityskään ei vaan nyt suju. Tämä viikko olikin sitten tosi kiva, asiakkaita on käynyt, töissä on ihania uutuuksia tulossa ja nyt vielä tämä matka. Olen taas ihan fiiliksissä kaikesta. Valosta, keväästä, tulevaisuuden suunnitelmista. Vaikka huoliakin riittää, niin pääasiassa kaikki on hyvin just nyt.

Hei laittakaa mulle postaustoiveita, jos vaan on mitään. Täällä blogissa on niin hiljaista kun ei tule mitään kirjoitettavaa mieleen. Sitä on vaan töissä kaiket päivät eikä osaa muuta ajatella. Aloitin muuten viime viikolla myös mehiläistarhauskurssin, siitä varmaan jossain vaiheessa kerron lisää. Varsinkin jos hankitaan oma pesä, niinkuin olisi tarkoitus.

Kivaa alkavaa viikkoa!

-Henna-

 

Ps. Nyt taustalla soi taas Mozart ja kanarialinnut lentelee olohuoneessa. https://www.youtube.com/watch?v=FpK1tjbeeA0

 

piha-ja-puutarha puutarhanhoito
Kommentit (6)
  1. Olisi kiva nähdä lisää kuvia teidän kodista! Eli kuvapostaus harvemmin kuvaamistasi tiloista olisi toiveena 🙂

    1. hennaasemalta
      18.3.2019, 00:17

      No joo, tätä haluaisin itsekin. Nykyään kun on ite niin vähän kotona entiseen verrattuna, niin tuntuu että täällä on aina liian sotkuista, eikä huvita kuvata… Pitäisi todellakin päästä siitä ajatuksesta irti. Joten lupaan kuvata enemmän! 🙂

  2. Hei! Eläimistä, sijaislapsista (siis ajatuksia jne. kun se salassapitovelvollisuus), käsitöistä, pihasta, yrittämisestä (naisen näkökulmasta), etelä-Suomessa asumisesta, vaatteista….tässä nyt muutama,mikä minua kiinnostaisi :). Ihan tavallisesta elämästä…

    1. hennaasemalta
      18.3.2019, 18:00

      Kiitos, otan nämä työn alle! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *