Positiivisin mielin

Tämä viikko on ollut aikamoista hulinaa, ja varsinkin mielen myllerrystä. Ihan hirveässä stressissä luovittiin viikko läpi. Kotikoulut, kymmenet wilma-viestit, uusi arjen rytmitys, puodin sulkeminen, isot muutokset jotka tapahtui aivan yllättäen. Varsinkin tiistai ja keskiviikko viiletin tukkaputkella ja selasin puhelinta miljoona kertaa. Kouluasioihin koitin saada jotain järkeä, ja monet verkkokauppatilaukset piti hoitaa. Oli kyllä aivan ihanaa miten tilauksia alkoi heti ropisemaan kun ilmoitin että putiikki menee kiinni. Moni halusi tukea, mutta täytyi pähkäillä miten hoidan tilanteen mahdollisimman hyvin. Pakkailin tilauksia, sovin tilausten noutoja ja kotiinkuljetuksia. Jossain kohtaa olin jo melko sekaisin kaikkien tilausten kanssa, että mikä menee minnekin. Lisäksi ruokahuolto. Yhtäkkiä lapset pitääkin ruokkia lounaalla myös kotona, ja tuntuu että jääkaappi on jatkuvasti tyhjä.

Loppuviikosta tilanne kuitenkin pikkuhiljaa tasoittui, ja viikonlopun olin pääasiassa vapaalla. Suosiolla ollaan ostettu myös eineksiä lounaalle. Päivällinen on yleensä aina itsetehtyä kotiruokaa, mutta nyt lounas saa olla usein lasten rakastamaa mikropizzaa, lihiksiä tai kalapuikkoja. Nyt tehdään se mihin pystytään. Ei ole kenenkään etu jos stressissä suoritetaan nämä seuraavat viikot.

Jotain hyvääkin

Tänään sunnuntai ollaan oltu pihalla koko päivä, ja aloin jo oikeasti vähän nauttimaankin tästä tilanteesta. Jotenkin kivaa kun ei ole aikatauluja, ja on seuraavat viikot aikaa laittaa pihaa ja kotia. Ja siis tiedän todellakin että olen tässä tilanteessa ihan pirun onnekas, kun on tuo oma piha missä olla, ja taloustilanne on kerrankin sellainen että kuitenkin näillä näkymin pärjätään tämän tilanteen yli. Tiedän että niin ei kaikilla ole, ja monelle tämä aika on ihan helvettiä. Joten kaikki sympatiat heille joilla on nyt rankka aika. Iso tsemppi hoitajille, perheille joissa on paljon lapsia/erityislapsia JA etätyöt hoidettavana, tsempit yrittäjille ja esimerkiksi lomautetuille joilla on ihan mieletön taloudellinen huoli.

Pyrin itse tukemaan muita yrittäjiä, ja tilaan kaiken tarpeellisen nyt heiltä. Paljoa en pysty, mutta sen verran edes mitä pystyy. Tilasin esikoisen synttärilahjan jo valmiiksi, toisesta sisustuskaupasta pari sisustusjuttua, ja kevään tullen tilaan puutarhaan kasveja ja multaa myös. Kehoitan myös sinua tekemään näin, jos tämä tilanne ei talouttasi romuta. Koitetaan pitää yritykset pystyssä niin hyvin kuin pystytään. Kaikki yritysten mainostaminen on myös plussaa. Kerro somessa mitä yrityksiä suosit, mitä mistäkin tilaat. Se ei ole iso vaiva, mutta iso apu toiselle.

Positiivinen blogi

Nyt kuitenkin jatkossa pyrin pitämään blogin enemmän muissa aiheissa. Kivoissa arkisissa aiheissa. Pihahommissa, sisustusjutuissa jne. Toivottavasti siitä on jollekin iloa.

Tänään oli kyllä kiva sunnuntai. Oltiin tosiaan paljon ulkona. Ensinnäkin ilahduin ihan hirveästi, kun huomasin että mehiläispesillä oli ensimmäistä kertaa pörinää. Ainakin toinen pesä on selvinnyt talvesta hengissä. Se on helpottava tieto. Vielä odotellaan että toinenkin pesä herää, ja sitten täytyy tarkastaa onko mehiläisillä tarpeeksi ruokaa.

Ilahduin myös siitä, miten ympäri pihaa kukkapenkistä nousee krokuksia, tulppaaneja ja viime kesänä istutettu iso köynnösruusu selvisi viime kesän kuivuudesta, ja tekee jo ekoja lehtien nuppuja.

Ilahduin myös siitä, miten meidän sohvaperuna/pelihullu esikoisemme on ollut myös koko päivän ulkona. Hän on nyt innostunut skeittaamaan. Tämä päivä meni hänellä ja isällään, kun tyhjensivät yhtä varastokoppia. Sinne on aloitettu skeittirampin teko muutama vuosi sitten, mutta projekti jäi kesken. Meinaavat tänä keväänä tehdä rampin loppuun. Muut lapset taas hyppi trampoliinilla koko päivän. Joten näin tässä herätään taas kevääseen.

Ilahduin myös siitä, miten koko lauma söi hyvällä ruokahalulla nakkikastiketta kaiken ulkoilun jälkeen. Mustan ja sateisen talven ajan istuttiin niin paljon sisällä, että tämä on vaan niin ihanaa! Aurinko, kevät, ulkoilu, piha, mehiläiset, kukkien nuput ym.

Kanala

Tänä keväänä toteutan myös vihdoin meidän kanala-haaveen. Kun tämä nimeltämainitsematon aika on ohi, ja saa taas liikkua, haetaan mun äidiltä vanha leikkimökki kanalaksi. Mies saa tyhjentää sille varatun paikan pihalta, korjata leikkimökin ja rakentaa aitauksen. Aion lukea nyt kaiken kanoista, ja selvitän mistä saan vuokrattua kesäkanoja. Kun kaikki muu kiva meno keväältä peruuntui, niin josko tämä vuosien kanalahaave edes nyt toteutuisi.

Ensi viikolla keskityn näihin asioihin. Yritän pitää ikävät uutiset pois silmistä, ja koitan keskittyä vain positiivisuuteen. Pakkaan ilolla tilauksia, mutta muutoin otan tästä tilanteesta ja “vapaa-ajasta” kaiken irti. Mun puodin tulevaisuus on erittäin epävarma, mutta olen päättänyt etten murehdi sitä nyt. Se on aivan turhaa nyt, kun kukaan ei tiedä kauanko tämä aika kestää. Joten elän nyt viikko kerrallaan. Ja ensi viikon elän murehtimatta. Tämä viikko tuli murehdittua ihan liikaa.

Tsemppiä uuteen viikkoon, uskotaan että kaikki järjestyy!

-Henna-

ihmiset lapsiperheet
Kommentit (4)
  1. Ihanaa, juuri nyt kaipaa pirtsakan positiivisia juttuja! Ja kiva onkin lukea kuinka se kevät sieltä etelästä tänne pohjoisemmaksi joutuu, jälleen tänäkin vuonna, kaikesta huolimatta. Ja ehdottomasti aion innolla seurata kanala projektia, itselläkin sellainen haave, mutta ehkä vaatii vielä vuosia ennen kuin voin toteuttaa. Joten olen hengessä mukana, täysillä! 🙂

    1. hennaasemalta
      23.3.2020, 14:06

      Voi kun kiva kuulla! 🙂 Toivotaan että tästä tilanteesta huolimatta saadaan kanalaprojekti ajoissa potkaistua käyntiin. 🙂

  2. Kiitos positiivisesta ja keväisestä postauksesta. Tätä luki kyllä enemmän kuin mielellään. Kiitos

    1. hennaasemalta
      24.3.2020, 17:11

      Voi kiitos, kiva kuulla! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *