Porttisuunnitelmia

 Ihanaa, aurinko paistaa taas! (ja me ollaan vielä sisällä??)
Eilen vesisateesta huolimatta mua ilostutti huomattavasti huomata, että syreenit kukkii! Ei niitä kukkia vielä paljon ole, tuossa ikkunan alla vähän. Jännityksellä odotan mitä tuo puska sitten olohuoneen ikkunan alla on, jos ei kerta ole samaa…Olisipa eri syreeni joka kukkii myöhemmin?

Asiat mistä lähdin kuitenkin kirjoittelemaan, on aita ja porttisuunnitelmat. Portit eivät vielä ole ajankohtaisia luultavasti, mutta olen asiaa silti miettinyt.
Me päätettiin nyt niin, ettäaidataan osittain vaikka tontti on vielä lohkoamatta (onko se oikea sana?) eli rajoja vielä muutellaan eikä siis kannata aidata koko tonttia. Muuten käy niin että joudumme vielä siirtämään koko aitaa…Niin joka tapauksessa aiomme aloittaa aidan pystytyksen tuohon radan puolelle.
Pappani, joka on eläkkeellä oleva alan ammattilainen, tulee huomenna suureksi avuksi ja mittaamaan, että mistä se aita vedetään. Koitamme viikon aikana hommata verkkoa ja muut systeemit ja lauantain talkoissa alkaa aidan pystytys.
Eli toisinsanoen aitaamme tontin joskus kokonaan verkolla. Tarkoitus on sitten ajan kanssa verkon viereen istuttaa joskus havuaitaa, pensaita tms. Riippuen tontin kohdasta. Luultavasti tulemme hyödyntämään vanhoja puskia ym ja paljaille kohdille laitamme havuaitaa. Esim tuohon tulevan portin viereen meidän ja itse aseman väliin tulee joskus havuaitaa.
Lisäksi ajotielle tulee puinen valkoinen portti, samaan tyyliin kuin tuo Pajatsalon Pihlaja-portti. Netistä löytyi todella huonosti firmoja eikä mulla ole hajuakaan hinnoista. Tuo olisi kivan näköinen. Kuvitelkaa portti siis niin, että sen vieressä on havuaitaa, pylväässä emalinen numero, ehkä meidän nimikyltti, vieressä kukkia ruukussa jne.:) Oi, miten kodikas olisi sisääntulo!

Lisäksi löysin Tee itse-lehden sivuilta tällaisen kävelyportin. Tähän saisi ohjeetkin jos joskus tekisi itse. Tällainen tulisi siis tuonne pohjoispäätyyn, eli parkkihallin puolelle, sekä ehkä tuonne radan puolelle lähelle ajoporttia. Ne on kulkuväylät joita käytetään nytkin välillä.

Nämäkin siis valkoista puuta. Lisänä kyltti, kukkia tms.
Kyllä tulisi suloisia, voi vitsi! (Kyllä voi ihminen olla intona jostain portista…:D )
Sitä että koska nämä toteutuu ja miten toteutuu, en todella tiedä… Aitaa nyt joka tapauksessa koitetaan aloittaa tällä viikolla. Katsotaan nyt ensin kelpaako nuo tonttipiirustukset mitä meillä on, tähän tarkoitukseen…

-Henna-

Kommentit (4)
  1. Pari linkkiä miehisille foorumeille joissa rakennellaan kaikkea. Kotiverstas tutumpi mut enemmän talojen remppaamista kai rintamamiestalossa. Kotiverstaassa oli joku aika sitten jotain juttua portin teosta. Lähinnä enemmän tekniseltä kannalta kuin visuaaliselta. Mutta pitäähän sunkin porttisi pysyä pystyssä :p

    http://www.kotiverstas.com/keskustelu/index.php

    http://www.rintamamiestalo.fi/portal.php

    Timo

    Ps. Kiva et Epun hormoonit alkaa vähentyy 🙂

  2. Meillä oli Oriveden asemalla sellainen syreeni, joka kukki paljon tavallista syreeniä myöhemmin ja sen kukat olivat tummemmat, ehkä vähän purppuraisemmat. Naapurin isäntä kustui sitä siperian syreeniksi.

    Lehdetkin olivat tummemman vihreät, vähän eri muotoiset myös.

    Oletteko muuteen saaneet aitauskäskyn RHK:lta vai haluatteko aidata pihan ihna oman itsenne vuoksi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *