Pikkulipasto

Alkuun kiitos edelliseen postaukseen kommentoineille! On aina hiukan pelottavaa kertoa itsestään niin henkilökohtaisia juttuja, joten helpottavaa kuulla että se herättää mielenkiintoa positiivisella tavalla. En tosiaan halua lokeroida itseäni mutta aion lukea aiheesta lisää. Tykkään lukea elämäntapaoppaita sun muita psykologisia juttuja, joten tämäkin aihe kiinnostaa. Jo pelkästään siksi että juttelin tästä esikoiseni kanssa ja hän tuntui saavan juttelusta paljon voimaa ja intoa. Hän kun selvästi miettii juttuja myöskin kovasti, ja luulen että hän kokee olevansa vähän erilainen. Opin tästä siis sen, että ollaan me millaisia hyvänsä, poika kaipaa vastaavaa jutustelua silloin tällöin lisää. Kiitos myös kirjavinkeistä, täytyy tehdä vähän varauksia kirjastoon.

Nyt kuitenkin päivän kuviin. Kerroin tuossa aiemmin että mulla on “uusi” kirjoituslipasto. Tämä lipasto on ollut mun mummilla niin kauan kuin muistan, ja olen aina siitä tykännyt. Mummi halusi kuitenkin antaa sen pois, ja mä sain sen! Vanha ruma väliaikaistyöpöytä heitettiin ullakolle ja tämä söpöys pääsi sen tilalle olohuoneeseen.

Vähän mietin että tuunaanko sitä jotenkin. Missään nimessä en aio sitä maalata mutta ehkä tummaa vahaa vähän voisi laittaa pintaan kun on niin kellertävä puu. Nupitkin voisin ehkä vaihtaa. Toistaiseksi en kuitenkaan tee mitään ennen kuin olen varma mitä teen. 

Sähkökaappi on ihan kamala ja kaipaisi nyt erityisesti jotain tuunausta. Metalliset kiskot tms on pitänyt ajat sitten koteloida listoilla ja itse sähkökaapin voisi vaikka maalata liitutaulumaalilla. Kunhan tässä joskus ehkä saa sen aikaiseksi… Heh!

Rifle paperin kynät ja paperituotteet sopii kuin nenä päähän tuohon pöydälle. Niitä ei tarvinnut kaukaa hakea, ihan omasta kaupasta shoppailin eli täältä. Kynät, muistilehtiö ja pikkuinen muistilehtiö ovat puodin uutuustuotteita.

Vaikka mulla on oma työhuone/myymälä niin sielä en pysty työskentelemään jos meidän nuorin on mukana. Tuo olohuoneen pieni pöytä toimii silloin tosi hyvin. Mun työt kun on nykyään paljolti sitä että teen koneella juttuja pätkissä silloin tällöin. Se onnistuu hyvin samalla kun toinen leikkii vieressä. 

Tämä viikonloppu meni taas hujauksessa ohi. Olen koittanut viikonloput ottaa nyt vähän rennommin, ja aika hyvin se onnistuukin. Silti niitä töitäkin tulee aina jonkun verran tehtyä, mutta se ei haittaa. Pari lyhyttä hetkeä päivässä ei kauaa päivästä vie mutta auttaa paljon jotta uusi viikko lähtisi hyvin käyntiin.

Meillä Nestori on taas kipeänäkin. Nokka vuotaa ja viime yö oli kuumetta. Syksy on taas jatkuvaa sairastelua pojalla ja mä uskon että se johtuu enimmäkseen vilustumisesta. Hirveän vaikea pukea tarpeeksi päälle kylmässä talossa kun toinen ei osaa sanoa onko kylmä.

Huomenna taas uusi viikko, tukka putkella mennään mutta ihan kiva niinkin.

-Henna-

 

Kommentit (3)
  1. Lipasto on soma!Fixaa sähkökaappi ja metalliputket dc-fixillä.
    Teidänkin värimaailmaan sopivia löytyy ja liitutaulufixa oveenkin jos haluaaNopea ehostus

  2. Suloinen tuo pikku lamppu! Sopii täydellisesti lipaston päälle.Sinuna jättäisin lipaston tuollaiseksi,ilman tuunausta.Lämpimiä syksyn ajatuksia Sinulle 🙂

    1. hennaasemalta
      16.10.2016, 15:29

      Se onkin ihana, perin sen edesmenneeltä mummiltani, joten sillä on tunnearvoa myös. Luultavasti jätänkin. Isoja muutoksia en olisikaan tehnyt mutta varmaan ne pienetkin jää tekemättä. 🙂 Kiitos samoin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *