Pihan oleskelupaikkoja

Meidän pihalla suurin ongelma on nurmikko, tai sen puute ja se kun kaikki kasvaa villinä ja maa on epätasainen.
Niille kun ei voi tehdä mitään, olen yrittänyt panostaa meidän tämän hetken sisäänkäyntiin. Lisäksi kokosin koivujen alle, varaston eteen, pienen yhden hengen “kesäkahvilan”. Vaikken mä siinä ikinä ehdikään rauhassa juoda aamuteetäni, niin onhan se ihan söötti vain katsellakin.

Lisäksi meille nyt sitten tuli tuo riipputuoli mitä kaavailin. Se tuli keskimmäiselle kuistille, koska nykyinen kuisti jää periaatteessa jossain vaiheessa meiltä pois käytöstä ja pääoville se ei sovi. Kattokoukkua kun ei viitsi joka paikkaan laittaa, tähänkin hirvitti tehdä koukkua varten reikää kattoon.
Vähän myös hirvitti aluksi istua siinä, kestääkö katto, mutta näyttää se kestävän.
Pihalla ei myöskään ollut sopivaa oksaa mihin tuon laittaa.

Ai että tuo onkin mukava paikka! Näen siitä hyvin lapset, pääsen helposti ylös heitä auttamaan (eli puolen minuutin välein) ja aurinkoakin siinä saa.
Kuisti itsessään ei ole kovin kaunis, ja lattiassakin on pelottavasti reikä just tuon keinun alla, mutta ei se mitään!

-Henna-

Ps. Jaahas, taas näitä päiviä kun teksti ei suju ja kuvatkin on mitä on… No, jospa ensi kerralla parempi.

Kommentit (2)
  1. Aivan ihana tuo kesäkahvila !
    Kaikkea kivaa saat aikaseksi !
    Mukava katsella kuvia, olet niin ahkera !

    Terkut Marja-Riitta

  2. Mekin tehtiin uusi istuskelu/kahvittelu paikka eilen omenapuun alle, kun siellä on varjoisempaa näin helteillä 🙂
    Tuo riipputuoli on hyvä, meillä olis riippumatto odottamassa, muttei ole keksitty sille vielä paikkaa, kun tarviis kaks tukevaa puuta 🙂
    Meneeköhän kesä, ennenkuin sille paikka löytyy 🙁

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *