Pala pojan huonetta taas

 Muutama kuva taas Mikin huoneesta.
Huone oli kerrankin hetken siisti niin otin muutaman räpsyn tuossa eräs päivä. Tällä hetkellä huoneessa rakennetaan isoa sähköautorataa, työpöytä on täynnä jouluaskarteluja ja kalentereja. Pienoinen kaaos. Varoittelinkin lapsia tänään että perjantaihin asti saa rata olla, sitten tehdään iso joulusiivous ja jokainen saa rätin käteensä. Kuusi ei tule taloon ennen kuin on siivottu.
Tänä vuonnahan meillä on täällä jouluna ekaa kertaa kaikki lapsoset. Se tuo omat haasteensa jouluun, ja mulla pientä stressiä siitä että saisin kivan joulun järjestettyä kaikille. Jotta kaikilla olisi kivaa ja rentoa, ei stressiä eikä suruja. Itsekin kun voisi vähän rentoutua vaikkei lomaa tullutkaan. Ei muuta kuin joulumusiikkia, leipomista ja muuta valmistautumista koko viikko yhdessä.

 Edelleen on päivittäin muutakin asioiden hoitoa kuin joulua, mutta toivottavasti saisin jotain joulukuviakin tänne blogiin laitettua. 
Pari lapsivaatepostausta on myös tulossa. Kunhan joskus ehtisi kuvaamaan valoisaan aikaan niin sitten. 

Mikin huoneeseen on muuten tullut telkkarin päälle muutama hylly (kuva alla). Myös pari tauluhyllyä, mutta ne on vielä niin tyhjiä että ei ole paljon kuvattavaa. Yhden julisteen tilasin Etsystä, ja pari julistetta on harkinnassa. Niistä lisää sitten myöhemmin.
Olen kyllä tosi tyytyväinen tuohon hyllykköön. Se tosin on lähinnä koristekäytössä kun ei lapset yllä sinne.

Hyllyn alapuolelle on suunnitteilla liitu/ilmoitustaulu. Listatkin sieltä vielä puuttuu… Remontti ei ole todellakaan edennyt mihinkään nyt, ihan törkeä kiire koko ajan. Toivottavasti tammikuussa helpottaa…

Loppuun kiitos edelliseen postaukseen vastanneille, kiva jos lapsijutut kiinnostaa! Saanpa huomattavasti lisää bloggausaiheita!

Viikko enää jouluaattoon, jee!

-Henna-

Kommentit (3)
  1. Ilona / Keskeneräinen
    17.12.2013, 18:44

    Tuo Ikean Ekby-hylly on kyllä tosi kiva. Itsekin olen sitä uumoillut..mutta en jotenkin raaski hirveästi hyllyjä seiniin kiinnitellä kun olen niin ailahtelevainen sisustuksen suhteen. Mikään ei pysy missään kauaa. ..ja sitten olisi seinässä ne reiät.

    1. Olet kiva bloginpitäjä, kaikkea hyvää teidän jouluun ja myötätuulta uuteen vuoteen!

    2. hennaasemalta
      18.12.2013, 11:42

      Joo toi hylly on vähän niinkuin halvempi versio String-hyllystä josta tykkään kanssa. Mäkin saatan olla aika ailahtelevainen mutta toisaalta tykkään laittaa seinille paljon kaikkea, eli pakko on vaan uskaltaa!:)

      Kiitos paljon, kiva kuulla! Hyvää joulua sinnekin!:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *