Nestorin synttärit

Meillä vietettiin Nestorin 3-vuotissynttäreitä viikko sitten. Jotenkin ihanaa oli syntymäpäiviä järjestää, kun poika alkaa enemmän ymmärtämään niiden päälle. Nestori itse odotti jo kovasti syntymäpäiviä. Itse syntymäpäivän poika oli aivan onnessaan, ja nautti täysillä kaikesta.

Tällä kertaa olin auto-pojalle päättänyt tehdä työmaa-auto kakun. Ostin jo aineksetkin siihen, kun poika alkoi puhumaan että haluaa junakakun. Autokakku ei käynyt, piti olla juna. No mehän sitten meidän tytön kanssa väsättiin kaksi kakkua. Se alunperin suunniteltu työmaakakku ja junakakku kaapista löytyvistä aineksista. Jos Nestorin ainoat toiveet oli junakakku ja ilmapallot, niin toki ne piti toteuttaa.

Koristeena oli työmaa-auto teemaa, ja junan innoittamana junarata kiersi ruokapöytää. Muita syötäviä oli ihan vaan suolaiset piirakat, nakkipiilot ym. Sellaista perus synttäriruokaa. Nestori sai lahjaksi muovailuvahoja, kirjoja, puhuvan linnun, taikahiekkaa jne.

Meidän Nestorista on kasvanut aikamoinen pakkaus. Nestori on hauska, iloinen, vilkas, omapäinen ja suuri persoona. Nyt on menossa minä itse-ikä. Minä itse-iän vastapainona poika ei kuitenkaan tee mitään mitä ei itse halua. Jos häntä pyytää siivoamaan, vastaus on: “Ei Nettoli jaksa, äiti siivoo”. Myös pusu-ikä on nyt vahvana, ja siitä täytyy nyt nauttia kun vielä voi.

Joten hulinaa vielä riittää pienen miehen kanssa. Pitäisi vaan osata vielä nauttia tästä ajasta, eikä juosta tuulispäänä paikasta toiseen. Poika on niin nopeasti iso ja pian hilluu koulun diskossa, niin kuin isoveljensä just nyt.

Onneksi saan järkätä kaikkea kivaa näille isoillekin. Viikonloppuna vietetään Halloweenia. Isommat lapset kutsuu kavereitaan yökylään ja tyttö tekee kaikille halloween-maskit. Tätä meillä kovasti odotetaan. Itse järjestän myös huomenna puodillani Dia de los muertos-iltaa. Vähän juhlamekkoa, Frida kahlo-tyylistä asua, salmiakkimuffinseja jne. Ihanaa kun pimeä syksy on täynnä juhlia!

-Henna-

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *