Meikkilipaston laatikot siistiksi

korulipaston-tuunaus1 korulipaston-tuunaus2

Mulla on jo pitkään meikkipöydän laatikot kaivanneet siivoamista. Ei vaan ole ollut oikein inspiraatiota että miten sen tekisin. Kaiken maailman pikkulaatikot tietty ollut mielessä, mutta ei vaan ole tullut tehtyä. Yksi ilta sitten pistin tuulemaan, ja otin nimittäin pieniä kuppeja käyttöön. Heitin samalla pois turhia tavaroita, ja nyt on taas hetken siistimpää.

korulipaston-tuunaus3

Tästä tuli nyt tällainen tosi simppeli diy-juttu teillekin. Laatikon pohjalle laitoin vaaleanpunaista hyllypaperia. Tähänhän voisi käyttää myös kangasta, askartelupaperia tai vaikka maalia. Laatikoista olisi kyllä tullut upea myös vaikka jollain tummalla kukkapaperilla tai -kankaalla.

Sitten kaivelin kaappeja. Otin esiin kauniit pienet lautaset, pienet kahvikupit ja korurasiat. Pienet peltipurkitkin olisivat somia. Kierrätyskeskuksethan ovat täynnä supersöpöjä pieniä kahviastioita. Sielä käydessä aina mietin että mitähän niillä tekisi, kun ovat liian pieniä itse kahvinjuontiin. Ensi kerralla katson niitä kyllä tänne laatikkoon. Kaikki kuvan kupit kun eivät mahtuneetkaan korkeuden puolesta, minun pieneen ja matalaan lipastooni. korulipaston-tuunaus4

Olen Nestorin syntymästä asti käyttänyt tosi vähän koruja. Ne on aina tiellä pientä hoitaessa. Lisäksi korut olivat niin sekaisin että niitä ei löytänyt tai ketjut oli solmussa. Siivouksen jälkeen onkin tullut käytettyä enemmän koruja. Kovasti toivoisin että raaskisin pikkuhiljaa ostaa myös ajattomia aitoja koruja, enimmäkseen kun mulla on rihkamaa. Varsinkin kun olen nikkeliallerginen, ja korvikset saavat aina aikaan kutinan. Mikä siinä onkin että kaupassa aina unohtaa päätöksen olla ostamatta rihkamaa. Näkee ihanat korvikset muutamalla eurolla, ja yhtäkkiä korvikset onkin kassissa. Usein ne korut on vielä sellaisia että ovat just silloin muotia, ja kyllästyn niihin nopeasti. Sitten ne jää kaappiin pyörimään. Sen sijaan pitäisi panostaa pieniin ja ajattomiin koruihin joita käyttäisi ehkä loppuelämänsä.

Koko lipastosta löydät kuvia aiemmista postauksista, esim täältä tai hakusanalla makuuhuone.

-Henna-

Kommentit (4)
  1. Voi miten ihanasti olet korut laittanut 🙂 tässä on ideaa!!

    1. hennaasemalta
      13.2.2017, 13:24

      Kiitos! 🙂

  2. Ihana idea! Otan heti käyttöön! (: Sulla on upea blogi ja teidän koti niin <3. Luen tätä usein, mutta en ole ennen kommentoinut. Tykkäsin erityisen paljon postauksesta, jossa pohdit valkoisen ja värikkään sisustuksen puolia. Kiitos blogista! Mukavaa kevättalvea sulle ja perheellesi!

    1. hennaasemalta
      13.2.2017, 13:26

      Kiitos, kiva kuulla! 🙂 Hauskaa, tuo kyseinen postaus tuli meinaan ulos ihan täysin hetken mielijohteesta. Aloin vaan kirjoittamaan jotain muuta, niin siitä tulikin tuollainen ja on ollut suosittu postaus. 😀
      Kiitos samoin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *