La Volière

Eilinen päivä meni kotona kuvauksissa, Unelmien  talo ja koti-lehdestä tultiin meille tekemään juttua. Lehti onkin yksi mun lemppareista, lehdessä kun näkyy paljon vastaavia koteja kuin itselläni. Vanhoja taloja joissa sisustuksessa on käytetty väriä ja vanhoja huonekaluja. On siis ilo päästä lehteen mukaan. Ihan mielettömän ihania kesäkuvia onkin tiedossa, ja juttu julkaistaan ensi kesänä.

Lupasin paljastaa minkä ihanan ostoksen kävin maanantaina Helsingissä tekemässä. Mystisen laatikon sisältö oli tuo Mathieu Challièresin La Volière-valaisin josta olen jo muutaman vuoden haaveillut. Alkuvuodesta näin sen livenäkin Ruotsissa, ja silloin viimeistään se oli rakkautta.

Mä olen nyt säästänyt, myynyt juttuja kirppiksillä ja säästänyt niidenkin tuotot tähän ja nyt viimein sen pääsin hakemaan. Armas Design Helsingissä myy näitä, mutta liike on niin hankalassa paikassa ja laatikko iso, että autolla sinne piti päästä. Itse en vain uskalla ajaa tuolla ihan keskustassa joten mies lähti kuskiksi nyt isyysvapaallaan.

Hän jopa laittoi sen mulle heti paikalleen. Aika kiva mies mulla!

Sielä se nyt on, ja paikka on kuin tehty tuolle valaisimelle. Se on just niin ihana kuin ajattelinkin. Se on hyvin ranskalainen, kupari tekee siitä jotenkin vanhanaikaisen, se on ilmava ja erikoinen. Se vaatii ison ja korkean tilan ja sellainenhan meidän olohuone onkin.
Se on vielä ihanampi luonnossa kuin kuvissa, ja sitä tekee mieli katsella pitkään. (Tai sitten vaan mä tykkään tuijotella sitä…)
Se sopii mattoon ja sohvaan ja nyt olkkari alkaa olemaan aika sitä mitä halusinkin. (Tai no, sohvapöydän voisin vaihtaa, lisätä tauluja ym ym…)

Muut tuhahtelee mun intoilulle, mutta ei se mitään. Mä tykkään eikä nuo muut kanssa-asujat siitä häiriinny.

-Henna-

Kommentit (5)
  1. Eija/Tässätalossa
    20.8.2015, 12:51

    Onnittelut uudesta, kauniista lampusta! Käy kyllä hyvin teidän olohuoneeseen.

  2. Sopii tosi hyvin teille! 🙂 naurattaa sun intoilu, kun näin joskus jonkun tosirv-ohjelman, jossa uusittiin tytön huonetta ja tuon tyylistä lamppua ehdotettiin sinne. Homoisät olivat kauhuissaan, kuolleita lintuja muka heidän prinsessan huoneeseen. 😀

    1. hennaasemalta
      22.8.2015, 20:40

      "Kuolleita lintuja…" 😀 No, makuasioista ei voi kiistellä. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *