Ihana kevät!

Mä tiedän etten ole ainoa joka nauttii, mutta onhan tätä nyt pakko hehkuttaa. Pitkän, tuskaisen ja ikuisuudelta tuntuneen talven jälkeen on vihdoin kevät!
Kyllä tämä vaan on paras vuodenaika. Mä olin eilen niin täynnä energiaa, teki mieli vaan aamusta iltaan kuopsuttaa tuolla pihalla ja tehdä niin paljon kuin ehtii ennen kuin alkaa taas satamaan. (Niinkuin tänään kävi.) Tiedän myös että se kuopsutusinto laantuu kun kesä etenee, joten silloin on tehtävä kun sää ja oma fiilis sen sallii. Viime kesäkin sen opetti, silloin ollaan ulkona hommissa kun sää sallii, koska seuraavana päivänä saattaa alkaa sade joka jatkuu ja jatkuu vaan.
Suurinosa pihasta on haravoituna, varaston edustaa raivasimme lankuista ja risuista. Mulla on tarkoituksena tehdä varaston eteläpäätyyn kasvatuslaatikot salaateille sun muille, sen verran viime kesän pienistä laatikoista sain kipinää omaan kasvimaahan. Avomaankurkut mulla tuolla jo mukavasti keittiössä itää, chili ei meinaa oikein lähteä, mutta josko edes yhden chilipuskan saisin siemenestä kasvatettua. Loput ostan sitten valmiina taimina kun sen aika tulee.

Pihakalusteetkin raahasimme ulos. Niille on nykyään uusi paikka koska muutimme tänne talon eteläpäätyyn. Suunnitteilla on väliaikainen siirrettävä terassi kalusteiden alle. Kuistien välinen alue johon kalusteet tulee, on epätasaista ja epäsiistiä hiekan ja rikkaruohojen sekasotkua. Koska alue tarvitsee salaojitukset sun muut isotöiset muutokset joille meillä ei ole vielä aikaa, teemme luultavasti väliaikaisterassin jotta alue olisi viihtyisämpi.

Pää pursuaa ideoita, mutta tänään vuorostaan kaikki vaan nuokutaan kotona. Lapset ovat enempi tai vähempi kipeitä, joten ulos ei päästä. Mikilläkin 5-vuotislahjana elämänsä ensimmäinen korvatulehdus… Itsekään en ole saanut tänään mitään aikaiseksi, torkahtanut divaanilla ja ajatellut että sima pitäisi pullottaa ja pyykit laittaa kuivumaan. No, aina ei tarvitse olla tehokas ja onhan tässä tätä päivää vielä jäljellä.

Ennen kuin sain tätä tekstiä postattua, sain ne simat pulloon. Ai että tuoksuu hyvälle!
Onko teillä muilla jo sima tulossa?
Jälleen käytin Ikean lasipulloja sekä diagnoosi sisustusmanian etikettejä.

-Henna-

Kommentit (8)
  1. Pihalla kuopsuteltu ja simat tulossa täälläkin 🙂
    Ihanat nuo pullot ja etiketit, kiitos vinkistä ja linkistä!!

    1. hennaasemalta
      24.4.2013, 18:54

      Ole hyvä!:)

  2. Voi apua! Kaikessa kiireessä unohtunut koko sima! Tänään pitääkin pistää töpinäksi että ehtii. Ja kiitokset tuosta etikettivinkistä, tosi kivannäköisiä ovat. 🙂

    Mä allekirjoitan täysin tuon lauseen parhaasta vuodenajasta. Ja senkin että kuopsutusinto tahtoo laantua kesän mittaan. 😉 Itse asiassa täytyy sanoa että niin paljon kuin kesää odotankin, niin samalla vähän ahdistaa.. Meidän oman kodin takapiha on yhä kesken ja pelkään pahoin ettei tänäkään kesänä ehditä muiden töiden takia saamaan kaikkea valmiiksi. Haravoin pari päivää maalla ja siellä iski lievä paniikki kun aloin miettiä tehtävälistaa.. No, täytyy vaan hoitaa homma kerrallaan. Ei sekään kivaa ole että huomaa kesän menneen stressatessa kaikesta tekemättömästä. Kyllä ne siitä aina suttaantuu, ennemmin tai myöhemmin. 🙂

    1. hennaasemalta
      24.4.2013, 18:57

      Mä olen ihmeen ajoissa siman kanssa, yleensä kanssa unohdan tai jää viime tippaan.:D

      Joo mulla on sama ahdistus, mikä on tosi tyhmää. Pitäis vaan hyväksyä että se tehdään mitä ehditään. Harmittaa vaan lujaa kun kesä on niin lyhyt ja vain silloin voi tätä taloa ulkoa kohentaa…:(
      Sehän se, ei pilata kesää stressaamalla!:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *