Huonekalushakkia olohuoneessa



Tulipahan taas tuossa jokunen aika sitten raahattua huonekaluja yksinään huoneesta toiseen. Lattiat varmaan “tykkää” kun vetelen isoja sohvia niitä pitkin. Ei vaan millään malttanut odotella auttajaa, ja piti toimia niin että ehtii kuvatakin vielä valoisalla. (Harmillisen huono valo silti, joten valitettavasti melko huonolaatuisia kuvia, pahoittelen…)

Mikin huoneesta lähti siis sohva olohuoneeseen. Mä tuota pitkään pohdin, koska kyseinen sohva teki pojan huoneeseen sellaisen ihan oman fiiliksen ja sopi sinne todella hyvin. Se ei silti ole mikään lastenhuoneen sohva, ja ei oikein käytännössä sopinut sinne. Joten toistaiseksi nyt ainakin, siirsin sen olohuoneeseen, ja olohuoneen divaani siirtyi Mikille.

Vähän tuo on pikkuinen olohuoneeseen, mutta ihan kiva muiden kalusteiden kanssa. Siirsin myös Nestorin teltan olohuoneen puolelle, jotta pojalla olisi enemmän tekemistä tuossa valvovien silmien alla. En nyt tiedä onko se siltikään sen ahkerammin käytössä tuossa kuin pojan omassa huoneessa. Osku-kissa sielä lähinnä nukkuu.

Tähdetkin on vielä ikkunoissa, ja saavat ollakin tämän kuun loppuun kun vielä illat niin pimeät. Helmikuun alussa saa kyllä sitten lähteä loput talvivalot.

Vähän laiska sunnuntai taas tänään. Jospa nyt edes salille pääsisin, niin hyvä.

-Henna-

 

 

Kommentit (3)
  1. Kiva sohva tossa ja sopii vielä väreiltään niin hyvin 🙂
    Mä niin komppaan tossa shakissa, kun ei voi oottaa että joku auttaa. Heti pitää saada
    tehtyä siirrot ;D

    1. hennaasemalta
      25.1.2016, 19:00

      Niinpä! Onneksi niitä pystyy yllättävän helposti siirtää kun laittaa pyyhkeen tms alle. 🙂

  2. Pojan huoneessa - Meillä Kotona -blogit
    27.1.2016, 09:00

    […] Kerroin tuossa aiemmin, että siirsin Mikin huoneesta punaisen sohvan olohuoneeseen, ja olohuoneesta siirtyi divaani sen paikalle Mikin huoneeseen. Näkymä taas muuttui, mutta oikeastaan olen ihan tyytyväinen. (Täältä näet miltä huone ennen näytti.) Tuo divaani on nyt kiva lueskelu/pelailupaikka. Kaiken lisäksi tuossa viihtyy itsekin tosi hyvin, koska tuo on talomme lämpimin paikka. Mikin huoneen pönttöuuni on ollut nyt kovilla pakkasilla joka ilta päällä, ja lämmittää todella kivasti huoneen, sekä viereisen makuuhuoneen. […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *