Viikonlopun puuhat: Syysistutus ja tapetointi

Ihanien syysilmojen jatkuessa en malttanut koko viikonloppua viettää sisällä raksalla remonttihommissa. Rautakaupasta tarttui silikonin lisäksi mukaan tarvikkeet syysistutusta varten. Päädyin tekemään suht perinteisen syysistutuksen, joka säilyy hyvännäköisenä pitkään. Isoon pajukoriin päätin laittaa kellokanervia ja pienen kartiotuijan. Itse pidän kanervista eniten kellokanervasta ja onnekseni juuri niitä oli tarjouksessa. Kartiotuijasta tuli kivaa korkeuseroa istutukseen ja nähtäväksi jää selviääkö tuija talven yli korissa. Silloin sen voisi istuttaa takapihalle.

Korin pohjalle laitoin salaojitukseksi n. 15 cm lecasoraa. Kartiotuijan juuret olivat kiertyneet tiukaan nippuun ruukun reunan ympäri, yritin varovasti irroitella juuria. Kartiotuijan laitoin ihan korin taakse ja kaksi kellokanervaa tuijan viereen. Korin eteen istutin kaksi kellokanervaa hiukan viistoon ja lopputulos oli kivannäköinen. Syysistutus päätyi piristämään ankeaa raksatyömaalta näyttävää etupihaamme. Voi olla, että kun pääsemme muuttamaan istutukseen ilmestyy vielä koristevaloja.

height=”1121″ width=”683″>

Viikonloppuna saatiin tehtyä myös alakerran kylpyhuoneen tapetointi. Tapetti on Boråstapeterin Falsterbo malliston tuotenumero 1425. Ihanaa kun suunnitelmat tulevat toteen ja se mitä on suunnitellut mielessään näyttää toteutuneena näinkin hyvältä.

Kommentit (2)
  1. sari kalliomäki
    30.9.2014, 18:34

    Mulla on vielä toi syysistutushomma edessä kun laatoitettiin etuterassia ja nyt pitäisi laittaa jotain uutta syksyksi ja talveksi. Ajattelin myös laittaa jotain vihreää callunoitten sekaan ja sitten jotain hopealankaa tai mitä se sitten onkaan. Ihana tuo vessa, ihailin sitä jo instassa. Meillä vasta suunnitteluvaiheessa, seuraavaksi sisärappujen uusinta edessä. Yhdestä paikasta seuraavaan 😀 ja sitten varmaan taas alusta.

  2. Oi kiitos, itse olen tosi iloinen siitä, että suunnittelun tulos vastasi sitä mitä olin ajatellut. Tykkään kylppäristä itsekkin todella paljon. Tsemppiä teillekin remonttiin, meillä loppusuora jo häämöttää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *