Ryppyperunat ja Mojokastike

Kesälomalla eräänä kuumana kesäpäivänä iski äkillinen mielihalu ja oli pakko valmistaa ryppyperunoita. Ryppyperunat vaativat tietysti mojokastiketta rinnallee, joten sitäkin oli tehtävä. Suolaiset perunat ja tulinen mojokastike maistuivat suorastaan taivaalliselta helteisenä päivänä. Samalla makumuistot kuljettivat 90-luvulle ja Kanariansaarille, jossa maistoin niitä ensimmäistä kertaa.

Perheen pienimmille ryppyperunat olivat liian suolaisia ja mojokastike liian tulista, mutta 9 vuotias esikoinen tykkäsi jo kovasti annoksesta. Tällä kertaa perunoista ei tullut kovinkaan ryppyisiä, sillä äidin ahkerat apulaiset olivat pesseet perunat niin tarkkaan ettei jäljellä ollut oikein kuorta, joka olisi rypistynyt. Kesälomalla lapset halusivat auttaa jokaisessa asiassa ja perunaharjoja oli ostettava lisää, jotta niitä riittäisi kaikille kolmelle. Epäilen, että muutaman vuoden päästä ei kukaan tappele siitä kuka pääsee auttamaan tiskaamisessa tai perunoiden pesussa.

Mojokastike sopii ryppyperunoiden lisäksi hyvin grillatun lihan kera tarjottavaksi esimerkiksi grillatun naudan ulkofileen.

 

Ryppyperunat ja Mojokastike

Ainekset

1 kg
uusia perunoita
1 dl
karkeaa merisuolaa
Mojokastike
6 kpl
valkosipulin kynttä hienonnettuna
½ kpl
punainen chili hienonnettuna
2 rkl
neitsyt oliiviöljyä
1 tl
savustettua paprikajauhetta
2 tl
jauhettua juustokuminaa eli jeeraa
1 tl
karkeaa merisuolaa
2 kpl
punaista paprikaa
1 kpl
viipale maalaisleipää paahdettuna
2 rkl
punaviinietikkaa
2 rkl
neitsyt oliiviöljyä
Muut ainesosat

Tee näin:

Mittaa merisuola kattilan pohjalle. Pese perunat ja laita kattilaan merisuolan päälle. Lisää kattilaan vettä kunnes perunat juuri ja juuri peittyvät. Keitä perunoita kunnes ne ovat kypsiä. Kaada perunoiden keitinvesi pois ja nosta kattila takaisin liedelle. Anna perunoiden kuivahtaa kattilassa liedellä välillä kattilaa ravistaen muutaman minuutin ajan. Näin perunoihin muodostuu suolapinta.

Valmista mojokastile lisäämällä valkosipuli, chili, savustettu paprikajauhe, jeera, merisuola ja öljy mortteliin. Nuiji karkeaksi tahnaksi. Paloittele paprikat ja laita korkea reunaiseen kulhoon. Murustele kulhoon paahdettu leipä. Lisää kulhoon tahna morttelista ja punaviinietikka. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi ja lisää oliiviöljyä joukkoon tarpeen mukaan. Peitä kulho kelmulla ja laita mojokastike maustumaan jääkaappiin vähintään 15 minuutiksi ennen tarjoilua. Tarkista maku ennen tarjoilua,

Tarjoile mojokastike ryppyperunoiden kera. Mojokastike sopii mainiosti maustamaan myös grillattua lihaa esimerkiksi naudan ulkofilettä: http://www.maku.fi/blogit/keittiossa-kotona-ja-puutarhassa/kokonaisena-grillattu-naudan-ulkofilee

Kommentit (1)
  1. Maku_Jasmin
    15.8.2016, 07:07

    Voi ryppyperunat on ihan parhaita! Kiitos ohjeesta, menevät testiin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *