Puutarhassa: Syyskylvö

Tänäkin kesänä minulla oli raksalla kasvimaalla kasvamassa mm. porkkanaa, punajuurta, kyssäkaalia, perunaa, maa-artisokkaa, kesäkurpitsaa jne. Kasvimaa jäi kesällä raksakiireiden painaessa päälle täysin oman onnen nojaansa. Peruna ja maa-artisokka satoa tämä ei tuntunut pahemmin haittaavan, mutta muu sato jäi aika onnettomaksi.

height=”1322″ width=”882″>

Syksyllä maasta kuitenkin nostimme nämä söpöt pikkuiset porkkanat. Hyviltähän ne maistuivat, vaikka harvennuksen puutteessa jäivät onnettoman pieniksi. Kasvimaan onneton kohtalo tänä kesänä jäi kaihertamaan mieltäni. Kun nyt syksyllä pääsimme muuttamaan päätin kokeilla syyskylvöä.

height=”992″ width=”662″>

Syksyllä kylvetyt siemenet itävät varhain keväällä, joten satoa on (toivottavasti) luvassa aikaisemmin. Syksyllä kylvettäväksi sopivat hyvin porkkana, palsternakka, talvivalkosipuli, persilija ja kylmäkäsittelyn tarvitsevat siemenet kuten karhunlaukka. Paremmin villiyrttinä tunnettu karhunlaukka pääsi yrttimaan varjoisaan kolkkaan, missä mikään ei oikein ole viihtynyt. Toivottavasti kokeilu onnistuu ja pääsen kokeilemaan karhunlaukkaa ruoanlaitossa.

Talvivalkosipulia laitoin runsaasti kasvamaan, sillä meillä sitä kuluu todella paljon, varsinkin talvella. Suurena mustajuuren ystävänä päätin kokeilla onnistuisiko senkin kohdalla syyskylvö. Aiemmin olen jättänyt mustajuuret maahan syksyllä kun ovat olleet liian pieniä syötäväksi ja korjannut sadon seuraavana kesänä. Näiden lisäksi kokeilin myös porkkanaa ja palsternakkaa. Jännityksellä jäämme siis odottamaan onnistuuko kokeilu ja onko satoa luvassa aikaisemmin ensi kesänä.

height=”847″ width=”564″>

Hyötykasvien lisäksi oli pakko laittaa maahan kasvamaan myös jotain kevään kukkaloistoa varmistamaan. Ensi keväänä saamme näköjään nauttia valkeasta kukinnasta, ei ollut nimittäin mikään suunniteltu värivalinta. Kukkasipuleiden kanssa on ollut hiukan haastavaa pihapiirin oravien takia, jotka kävivät viime keväänä kaivamassa vanhoista kukkapenkeistä suurimman osan kukkasipuleista ylös. Toivottavasti tänä vuonna on parempi tuuri.

height=”593″ width=”891″>

Kommentit (6)
  1. Annaleena/ Pata porisee
    5.11.2014, 19:11

    Oi, miksi en ole itse tehnyt syyskylvöjä? Tänä vuonna olin kasvimaan suhteen kyllä niin laiska, että olisi ehkä pitänyt. Jospa sitä ensi vuonna olisi ahkerampi. Nuo porkkanat näyttää ihanilta, oli ahtaasti kasvaneita tai ei 🙂

  2. Saa nähdä keväällä miten käy, odottavan aika on kyllä nyt todella pitkä :). Ensi syksynä sitten kokeiluu. Nuo eriväriset porkkanat olivat todella kivan näköisiä ja makuisia, juuri niitä tulikin nyt syksyllä laitetta maahan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *