Punajuuri ja tilli ne yhteen sopii

height=”966″ width=”644″>

Tammikuussa olemme yrittäneet parhaamme mukaan syödä hiukan terveellisempää ja kevyempää ruokaa kuin yleensä. Tähän asti olemme tavoitteessamme suht hyvin onnituneet. Eräänä päivänä iski hirveä mielihalua punajuuri-vuohenjuustopiirakkaan. Asialla saattaa olla jotain tekemistä sen kanssa, että olin selaillut Turun reissumme kuvia…

Päätin piirakan sijaan tehdä helpon paistoksen, joka oli myös hiukan terveellisempi ja kevyempi ruoka. Paistoksen kera päätin tarjota vihersalaattia, meiltä löytyi tällä kertaa friseesalaattia. Punajuuri-vuohenjuusto paistoksen kera voi myös hyvin tarjota salaattisekoitusta.

Maustoin punajuuripaistoksen aika miedosti, koska halusin tilliöljyn maistuvan kunnolla annoksessa. Punajuuri ja tilli sopivat mainiosti yhteen. Tähän makupariin törmäsin ensimmäisen kerran tehdessäni hurmaavan Rachen Khoon the Little Paris Kitchen -keittokirjasta linssejä punajuuren, vuohenjuuston ja tilliviegreten kera.

Annoksen maut olivat kohdillaan ja ruoka saikin kovasti kehuja, tätä ruokaa tehdään meillä taatusti uudestaan. Punajuuri-vuohenjuustopaistosta voi tarjota hyvin myös lisukkeena.

Punajuuri-vuohenjuustopaistos

Ainekset

1 kg
punajuuria
250 g
pehmeää vuohenjuustoa
1 rkl
voita vuoan voiteluun
1 rkl
hunajaa
0
mustapippuria myllystä
0
suolaa
Tilliöljy
30 g
tuoretta tilliä (suomalaista)
4 rkl
rypsiöljyä
3 rkl
sitruunamehua
0
ripaus sokeria
0
suolaa
Tarjoiluun
0
vihersalaattia esim. frisee
Muut ainesosat

Tee näin:

Pese punajuuret ja keitä kypsiksi suolatussa vedessä. Anna jäähtyä hetki. Kuori punajuuret ja leikkaa reilun kokoisiksi tikuiksi. Voitele uunivuoka ja laita punajuuri tikut vuokaan. Murustele vuohenjuusto joukkoon. Mausta hunajalla, mustapippurilla ja suolalla. Sekoita hiukan. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes vuohenjuusto on saanut kullanruskean värin. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua. Tarjoile esimerkiksi vihersalaatin ja tilliöljyn kera.

Valmista tilliöljy. Laita tilli varsineen korkea reunaiseen kulhoon. Mittaa kulhoon loput ainekset. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Maista ja lisää mausteita tarvittaessa.

Kommentit (6)
  1. Jonna / suolaa&hunajaa
    14.1.2015, 18:34

    Punajuuri ja tilli. Tuo yhdistelmä on kokeiltava. Kätevästi myös muistutit tuosta Rachel Khoon reseptistä. Olen merkannut sen post itillä, mutta unohtanut taas ihan tyystin.

  2. sari kalliomäki
    15.1.2015, 05:03

    Tämä onkin ihan uusi juttu ja pitää koklata. Molemmat kuitenkin kuuluvat suosikkeihini, mutta eipä ole tullut koitettua yhdessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *