Moskovanpata

height=”751″ width=”500″>

Isänpäivänä valmistin päivälliseksi yhtä mieheni lempiruoista eli moskovanpataa. Kuvat eivät tällä kertaa kovin hyvin onnistuneet. Moskovanpata oli kuitenkin niin hyvää, että päätin reseptin julkaista kehnoista kuvista huolimatta. Moskovanpata on todella tuhtia ruokaa, joka lämmittää mukavasti kylmänä talvipäivänä.

Naudan paistin lisäksi moskovanpataan tulee venäläisiä suolakurkkuja, hunajaa, lihalientä, smetanaa ja sinihomejuustoa. Kannattaa ehdottomasti käyttää pataan juuri venäläisiä suolakurkkuja, jos niitä vain sattuu löytymään. Tällä kertaa lisäsin pataan mausteeksi perinteisen cayennepippurin lisäksi savustettua paprikajauhetta. Kokeilu oli onnistunut ja pata maistui päivänsankarille erinomaisesti. Moskovanpadan kanssa tarjosin puikuloista valmistettua perunamuussia ja kuutioituja venäläisiä suolakurkkuja. Suorastaan täydellinen päivällinen kylmänä talvipäivänä!

Moskovanpata – retroherkkujen aatelia

Ainekset

600 g
naudan paistia (esim. sisäpaistia)
2 kpl
sipulia
0
valkosipulin kynsi
2 kpl
venäläisiä suolakurkkuja
2 rkl
suolakurkkujen lientä
2 rkl
hunajaa
2 rkl
voita
2 rkl
vehnäjauhoja
3 dl
vahvaa lihalientä
½ tl
cayennepippuria
½ tl
savustettua paprikajauhetta (hot)
0
mustapippuria myllystä
100 g
aurajuustoa
240 g
smetanaa
Tarjoiluun
2 kpl
venäläisiä suolakurkkuja kuutioituna
0
perunamuussia
Muut ainesosat

Tee näin:

Ota paisti hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Kuutioi paisti. Kuori ja viipaloi sipulit. Kuori ja hienonna valkosipulin kynsi. Kuutioi suolakurkut. Kuumenna paistinpannussa ruokalusikallinen voita. Ruskista lihakuutiot kauttaaltaan. Kuumenna padassa ruokalusikallinen voita. Kuullota sipulia keskilämmöllä viitisen minuuttia. Lisää hienonnettu valkosipuli ja jatka kuullottamista vielä hetki. Lisää suolakurkut, suolakurkkujen liemi ja hunaja. Anna kiehahtaa. Lisää ruskistetut lihakuutiot pataan ja ripottele pinnalle vehnäjauhot, sekoita hyvin. Huuhtele pannusta maut lihaliemellä ja lisää lihaliemi pataan. Lisää mausteet pataan ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää pataan smetana ja murustele aura joukkoon, kuumenna kiehuvaksi. Nosta kansi padan päälle ja laita moskovanpata uuniin 150 asteeseen. Anna moskovanpadan hautua uunissa 3 tuntia. Poista padan kansi ja anna moskovanpadan olla uunissa vielä puolituntia. Tarjoa moskovanpata kuutioitujen suolakurkkujen ja perunamuussin kera.

Kommentit (4)
  1. Minulla on tämmöinen pataruoka kokonaan tekemättä, vaikka moneen kertaan olen aikonut. Todella mehevän ja houkuttelevan näköinen!

  2. Suosittelen kokeilemaan, ihanan tuhti ja lämmittävä pataruoka sopii niin hyvin talvipäivänä nautittavaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *