Lämmin lehtikaalisalaatti

 

height=”1208″ width=”806″>

Anne postasi jokin aika sitten reseptin lehtikaalisalaattiin ja siitä se ajatus sitten lähti. Oli todella kylmä pakkaspäivä, joten päätin tehdä salaatista lämpimän. Halusin salaatista myös täyttävän lounassalaatin, joten paahdetut kikherneet ja munakoiso tekevät siitä ruokaisan. Harissa toi mukavasti potkua salaattiin paahdettujen kikherneiden mausteena ja jogurttikastikkeen joukossa.

Ostin itselleni joululahjaksi satokausikalenterin ja olen ollut ostokseeni erittäin tyytyväinen. Salaatissa käytetyt ulkomaiset kasvikset munakoiso ja granaattiomena ovat sesongissa juuri nyt. Erityisesti granaattiomenasta huomasin sen todella olevan parhaimmillaan juuri nyt. Täytyy ehdottomasti ottaa satokausikalenteri jatkossa tiiviimmin mukaan ruokien suunnitteluun. Suosittelen ehdottomasti hankkimaan kyseisen kalenterin, mukana tuli myös kätevä taskuopaskirja, jota voi pitää vaikka kaupassa mukana.

height=”1203″ width=”802″>

Lämmin lehtikaalisalaatti

Ainekset

5 kpl
lehtikaalin lehteä
1 kpl
munakoiso
1½ dl
granaattiomenan siemeniä
0
paahdettuja kikherneitä (harissalla maustettuja)
100 g
fetajuustoa
Harissa -kastike
2 dl
turkkilaista jogurttia
1 rkl
harissaa
½ kpl
sitruunan mehu
½ kpl
valkosipulin kynsi hienonnettuna
0
suolaa
Muut ainesosat

Tee näin:

Sekoita harissa -kastikkeen ainekset hyvin sekaisin. Peitä kulho kelmulla ja nosta jääkaappiin maustumaan salaatin valmistuksen ajaksi.

Valmista annos harissalla maustettuja paahdettuja kikherneitä.

Leikkaa munakoiso reilun kokoisiksi kuutioiksi. Laita munakoisokuutiot lävikköön ja ripottele suolaa päälle. Anna itkettyä noin 20 minuuttia. Pyyhi suolat pois. Kuumenna pannussa öljyä muutama ruokalusikallinen, paista munakoiso kuutiot rapeiksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Nosta talouspaperin päälle valumaan.

Irroita lehtikaalin lehdistä ruodit ja revi lehdet sopiviksi suupaloiksi. Kuumenna pannussa ruokalusikallinen öljyä. Paista lehtikaalia muutama minuutti.

Sekoita kaikki salaatin ainekset kulhossa ja tarjoa harissa -kastikkeen kera. Nauti heti lämpimänä.

Kommentit (2)
  1. Hei ihana versio lehtikaalisalaatista! täytynee kokeilla itsekin tuota lämmintä versiota, olen nyt pakkasista huolimatta popsinut tyytyväisenä kylmiä salaatteja 😀

    Tuo satokausikalenteri olisi kyllä tosi näppärä, täytyykin selvittää mistä sellaisen vielä saisi 🙂

  2. Kiitos. Löysin kaupasta suomalaista lehtikaalia ruukussa, vielä olen malttanut odottaa. Satokausikalenteri on aivan mahtava keksintö.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *