Blogit
Kasvihormoni

Avainsana: välipenkki

Harmista rakkaudeksi: lilja ’Red velvet’

Tiedätkö sen tunteen, kun ostamasi kasvi ei olekaan ihan sitä kuin aluksi kuvittelit? Tai se mieli muuttuu istutuksen ja kasvun välillä? Juu, täällä tunne on tuttu niin puutarhassa kuin sisällä sisustuksessakin. Aluksi ajatus on hyvä…

  • 0

Kotona auringonlaskun aikaan

Meidän perheellä on ollut tänä vuonna mahdollisuus sellaiseen luksukseen kuin mökkeilyyn. Kaveriperhe päätti jättää tänä kesänä mökkireissunsa väliin ja toivotti meidät tervetulleiksi käyttämään heidän mökkiään. Ja mehän ollaan mökkeilty! Parin päivän poissaolon jälkeen sitä rientää heti…

  • 10

Pionit apposen auki

Viikonlopun lämpö teki taikatempun ja aukaisi pionien nuppupallot. Minulle tämä aika on taianomainen, sillä olen nähnyt pionejani kukassa vain vähäisen määrän – viime vuonna, kun kukinta oli ensimmäisen kerran runsaampaa, olimme matkoilla koko pioniajan. Puutarha…

  • 12

Tulppaanikuvia sadepäivän iloksi

Meillä tulppaanikausi sen kun vaan jatkuu. Tulppaaneja on sekä aurinkoisessa että varjoisassa osassa pihaa ja olen laittanut maahan niin aikaisia kuin myöhäisiäkin tulppaaneja. Tällaisena viileämpänä keväänä se tarkoittaa pitkää kukintaa ja loistoa moneksi viikoksi.Hohtavat ’van…

  • 6

Kesälomafiiliksissä (kelistä viis)

Tänään oli ensimmäinen virallinen kesälomapäivä. Fiilikseen pääsi kivasti, kun hiippaili terassilla ja kuopsutti maata: molempia tuli tehtyä pitkin päivää ja koko päivä, eihän se muuten tuntuisi lomalta. Muutenkin tapanani on tepastella terassilla aamuin illoin ja…

  • 6

Yllättikö syksy kuurallaan?

Meillä on ollut muutama pakkasyö, jotka ovat yllättäneet niin kylmyydellään että kauneudellaan. Vaikka kuinka olen katsonut sääennusteita, en ole nähnyt tulevia pakkasöitä ennakkoon ja sehän on tiennyt sitä, että arkojen kasvien suojaus on jäänyt tekemättä….

  • 1

Puna-valkoista koko sarja

Kun neljä vuotta sitten suunnittelin meidän pihaa, ajattelin, että pihan kukista tulee puna-valkoisia. Niin ne pääasiassa ovatkin, mutta sävyjä löytyy huomattavasti enemmän kuin silloin suunnittelin, sillä puhtaan punaisia kukkia on yksinkertaisesti aika vähän. Yksi punaisista kaunauksista…

  • 1

Virkistävä kesäsade?

Ihanaa olla taas kotona! Meidän Unkariin suuntautunut automatka päätyi lopulta lentokoneeseen, kun auto hajosi saksalaisen autobaanan laitaan (siis ihan oikeasti, ja vieläpä siihen kohtaan, jossa remontin vuoksi oli vain yksi kaista käytössä), joten todellakin voi…

  • 5

Pioniaika, ikävä sinua!

Sain tänään kuvaterveisä omalta pihalta. Me lähdettiin lomalle pioniaikaan ja niin paljon kuin pidänkin matkustamisesta, minua harmittaa vietävästi, kun en saa olla itse nauttimassa pihan pioneista. Pariin pionipuskaan näytti olevan tulosa reilu kymmenen kukkaa, joihinkin…

  • 0

Piha parhaimmillaan: välipenkki

Ihana, ihana alkukesän kausi! Tätä voisi elää kaksitoista kuukautta peräkkäin, eikä sittenkään kyllästyttäisi! Tänä vuonna toukokuu oli kiireinen, ja nyt en puhu vain minun kiireistä, vaan luonnosta, joka rysäytti kaiken kerralla kasvuun. Meidän välipenkki on ollut tänä…

  • 2