Blogit
Kasvihormoni

Avainsana: Kasvimaa ja hyötykasvit

Apua kaivataan: mikä laukka?

Nyt kaipaan apua teiltä, hyvät blogini lukijat. Olen varma, että teidän viisautenne on enemmän kuin minun tietoni. Olen hankkinut tämän laukan kolmisen vuotta sitten ja kirjannut ylös, että kyseessä on vaarinlaukka (Allium senescens). Selasin kuitenkin…

  • 4

Ensin maahan ja sitten mahaan

Seurasin kolme päivää, kuinka rastaat löysivät meidän kirsikkapuun ja tyhjensivät sen. Jos olisi ollut tikkaat, olisin mennyt mukaan yläoksien talkoisiin, nyt piti tyytyä siihen, mitä yltti keräämään tuolilta. Ensi vuodelle on siis pistettävä hankintalistalle marjankeräystikkaat,…

  • 3

Viherkatetta kasvimaalle

Kesäruoan ihanin puoli lienee se, kun sitä saa omalta pihalta. Toukokuussa oli jo raparperi ja nyt sen jälkeen satoa on saatu salaatista. Kohta alkaa myös marjakausi (vaikka puolukka vasta kukkiikin), nam! Itsekasvatetun ruoan epämiellyttävin puoli…

  • 2

Varkaita ja puutarhan rehotusta

Palattiin juhannuksen vietosta lainamökiltä ja ensimmäistä kertaa elämässäni tulin siinä ruuhkassa, missä olivat letkassa kaikki muutkin. Oli muuten kokemus. Sen sijaan juhannus ei ollut yhtä lailla yllättävä kokemus, sillä taivaalta ei tullut räntää tai rakeita,…

  • 4

Kasvimaan kevätkohennus

Toukotyöt siirtyivät kesäkuulle ja nyt vihdoin voi todeta, että hommat on tehty! Meillä nimittäin viisi vuotta vanhat kasvimaakehikot liittivät viime syksynä vuosikertomukseensa kevätkohennustoiveen ja talven aikana sanoivat kokonaan toistaiseksi voimassa olleen sopimuksensa irti. Ei voi…

  • 6

Haaste: neljä kuvaa neljä vuodenaikaa

Sain jo hyvän hetken sitten Multaa sormissa -blogin Liisalta haasteen, jossa näytetään yksi kohta pihasta neljässä kuvassa, neljänä eri vuodenaikana. Niin, minulla on tehnyt hankaluuksia päättää, mitkä olisivat ne vuodenajat, joista tässä haasteessa puhutaan. Muistan koulun alun…

  • 6

Ensi vuoden sato mielessä

Kävin putsaamassa kasvihuoneen (tomaattikopin) odottamaan kevättä. Sinne jäi vain chiliruukku, jonka kohtaloa en osannut päättää: yritänkö talvetusta vai pistänkö varren palasiksi ja satoisan puskan kompostiin. Keräsin jo viikko sitten viimeisen sadon kypsymään sisälle. Osa näyttää punertuvan…

  • 4

Basilikaniput talteen

Ikuinen kesä sujahti pakastimeen. Basilika on nimittäin tuorekasvi, joka maistuu kesältä – ja joka maistuu vain, jos se maistuu kesältä. Kuivaaminen on siis mielestäni ihan turhaa, silloin saa aikaiseksi vain saunavihdan makuista jauhetta, mutta pakastaminen…

  • 0

Elokuu on parasta eloa

Ei ihme, että elokuu on aikoinaan nimetty elokuuksi, kaikki kypsyy juuri nyt! Meillä eletään keväisen kylvöajan palkanmaksukautta, kun ruoan valmistus alkaa puutarhatossujen jalkaanlaitolla. Askel vaan ei tahdo nousta kovin kepeästi, sillä perhearkea on rasittanut öiden…

  • 8

Sentinvenytystä väärässä kohtaa

On asioita, joissa ei pitäisi säästää ja eilisen projekti on yksi niistä. Ei pidä ymmärtää väärin: sain aikaiseksi tosi hienot pensastuet, paremmat kuin kaupasta, mutta ongelma tuli siinä, kun innostuin puuhasta markkinointikikalla, jossa oli sana ”edullinen”. Olen…

  • 11