Blogit
Kasvihormoni

Raparperisima kuplimaan ja pari kasvatusvinkkiä

Raparperisima_kasvihormoni.fi 7

Vappusima on tavallisesti fariinisokerilla maustettu sitruunainen hiivajuoma, mutta yhtä hyvin sen siman voi panna tulemaan muistakin mauista. Kevättä ja alkukesää varten voi laittaa mausteeksi vaikkapa raparperiä ja tehdä juoman valkoisesta sokerista, niin saa hentoisen vaaleanpunaisen siman aikaiseksi. Juoma pitää muistaa laittaa tulemaan vähintään muutamaa päivää ennen juomista, joten jos haluat tätä vapuksi, tänään on hyvä päivä laittaa juoma tulemaan.

Raparperisima

  • 2-3 isoa raparperin vartta tai tuplamäärä keväisen pieniä varsia
  • hieman alle 3 l vettä
  • 400 g sokeria
  • (1 sitruunan mehu)
  • herneen kokoinen pala tuorehiivaa tai hyppysellinen kuivahiivaa

valmistus

  1. Siivuta raparperi paloiksi ja laita sokerin kanssa riittävän suureen (yli 3 litraiseen) kattilaan. Lisää sekaan litran verran vettä ja kiehauta seos. Nosta kattila pois levyltä ja sekoita, kunnes sokeri on kokonaan liuennut.
  2. Lisää joukkoon loput vedet hanakylmänä, lisää halutessasi myös sitruunan mehu. Tarkasta juoman lämpö, sen tulisi olla kädenlämpöistä. Jatka tarvittaessa jäähdyttämistä tai laita kattila hetkeksi kuumalle levylle.
  3. Murenna nesteen sekaan hiiva tai ripottele se pinnalle. Anna siman käydä kannella peitettynä huoneenlämmössä seuraavaan päivään.
  4. Nosta juoman seasta raparperisiivut siivilällä pois. Pese kaksi puolentoistalitran pulloa ja pullota käymisen alkuun päässyt sima, käytä apuna suppiloa. Jätä pullojen yläosaan muutama sentti tilaa käymistä varten.
  5. Lisää pulloihin teelusikallinen sokeria ja sulje korkki. Nosta pullot jatkokäymään viileään vähintään kolmeksi päiväksi, jotta saat niihin kuplia. Jos on kiire, voit pitää pulloja huoneenlämmössä, mikä nopeuttaa kuplien muodostumista.

Raparperisima_kasvihormoni.fi 6Raparperisimaa voi tehdä pitkin kesää, sillä raparperi tuottaa uusia varsia koko kesän ajan. Kasvatusohjeissa neuvotaan usein, että raparperinvarsia ei pitäisi nyhtää enää juhannuksen jälkeen, jotta kasville jäisi voimia valmistautua talvehtimiseen. Oma kokemukseni on, että varsia voi käyttää varsin mainiosti läpi kesän, mikäli kasvi on vahvakasvuinen ja tätä simaa voi tehdä myös myöhemmin kesällä, kun varret ovat muuttuneet puiseviksi ja epämiellyttäviksi syödä. Vastaistutetut raparperit on hyvä jättää rauhaan ensimmäisiksi kesiksi, jotta kasvi saa asettua aloilleen rauhassa.

Raparperi_kasvihormoni.fi 3

Kikka 1: kasvupaikka ja -alusta

Raparperit aloittavat meillä kasvun heti, kun lumi sulaa. Etsin tänne muutettaessa mahdollisimman lämpimän paikan, jotta tuoreen raparperin käyttöön pääsee mahdollisimman nopeasti. Paikka löytyi nykyisen hyötytarhan reunalta, kiviröykkiön vierestä. Rinne on yksi ensimämisistä sulaneista paikoista ja viereiset kivet varastoivat reilusti lämpöä edistämään kasvua.

Istutin äitinin penkistä lohkaistun mojovan kokoisen raparperijuurakon palan syvään ja laakeaan monttuun, jossa on reilusti kasvuvoimaa. Tosin näin puutarhaystäväni pihassa vielä suurempaan monttuun ja vielä rehevämpään maahan istutetun raparperin, jonka varret olivat jalan pituisia ja niin paksuja, että peukku ja etusormi eivät koskettaneet toisiaan niiden paksuutta mitatessa. Valtavia! Kasvuvoima auttaa siis taatusti raparperiä tuottamaan satoa. Keväisin ripsinkin kasville reilulla kädellä kanankakkarakeita ja jos on tarjolla, kippaan myös puoli kottikärryllistä palanutta hevosenlantaa. Ei se ihan riitä ystäväni sadon saamiseen mutta ihan riittävään määrään kuitenkin.

Kikka 2: varhaistettu kasvu

Bongasin pari vuotta sitten itselleni uuden mutta jo 1800-luvulla tunnetun tavan varhaistaa ja mureuttaa satoa. Saanko esitellä: pimeäkasvatus!

Raparperi_kasvihormoni.fi 4

Joku toinen voisi ostaa kauniin, blogiesittelykelpoisen terrakottakuvun, mutta puupäätarhuri nosti kasvien päälle ensimmäisen varastosta löytyvän mustan ämpärin. Ämpäri (tai se kaunis kupu) toimii pienenä kasivhuoneena raparpereille, jolloin varsien kasvu kiihtyy. Sen lisäksi pimeässä kasvattaminen vähentää raparperin oksaalihappomäärää ja tekee varsista ihanan pehmeitä ja mureita. Siis kaikin puolin herkullisia!

Raparperin_pimeäkasvatus_kasvihormoni.fi
Tästä kuvasta näkyy, kuinka kuvun alla varret kasvavat vauhdilla. Parin viikon peittämisen jälkeen kuvun alla olevat varret ovat jo kerättävissä käyttöön, kun kuvan etulaidassa olevat peittämättömät varret ovat hädin tuskin nostaneet lehtiä maanpinnan yläpuolelle.

Rhubarbs are an easy to grow plants here in Finland. To hasten the growth, I force my rhubarbs under a bucket. It also makes the taste milder and texture tender, so a big thumbs up here for the ugly bucket!

Ensimmäiset kunnon sadot pääsee nyhtämään heti kesäkuun alussa täällä meidän III-vyöhykkeellä.
Ensimmäiset kunnon sadot pääsee nyhtämään heti kesäkuun alussa täällä meidän III-vyöhykkeellä.
Sini K. ♥ kasvihormoni@gmail.com

Kommentit (5)

  1. Pioni

    Meillä ei saada vielä vapuksi raparperisimaa, mutta kesällä kyllä! Ai että se on hyvää!

    • Sini K.

      Suomi on laaja maa: jossain jo kiskotaan varsia, toisaalla kylvetään tuhkaa, että se lumipeite hujenisi nopeammin. Jokainen omalla aikataulullaan!

  2. Liisa

    Tätä juomaa pitää testata 🙂

    • Sini K.

      Niin pitää! Tosin pitää myös muistaa, että kyseessä on hiivakäytteinen sima – ei kuplamehu. Muutoin voi simamaisuus yllättää 🙂

  3. Suut makiaks raparperistä – Viherpiha-blogit

    […] Vinkkejä kasvatukseen löytyy täältä. […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *